Lotta sanoi, että bloggaajat tekevät näitä haastepostauksia siksi, että eivät keksi mitä kirjoittaisivat. No eihän se nyt niin ole. Minä paljastan todellisen syyn:
Mikä on lempiruokani? Milloin itkin viimeksi? Miten suhtaudun onnennumeroihin? Mikä ihme on autojen Teemu Selänne? Se selviää alta.
Välillä on kiva palata bloggaamisen alkuhämärään…ja tehdä vaikka tällainen klassinen treeniviikko-postaus. Muistatteko, kun joskus entisaikaan postaukset saattoivat koostua vaikka pelkästään siitä, millaisen treenin oli tehnyt?
Seuraa pohdintaa taitolajin aloittamisesta aikuisiällä, omien huonommuudentunteiden voittamisesta ja palautteen vastaanottamisen taidosta.
Oluen ystävinä Teräsmeduusat arvioivat noin viikottain meduusan verkkoon tarttuneen oluen tai useampia.
Sofia kävi pääsiäislomalla Berliinissä ja raportoi kaupungin mittavasta oluttarjonnasta päälimmäiset tärpit:
Olen käynyt yhden pilateskurssin joskus kaksvitosena. Voin rehellisesti sanoa, ettei se tuntunut miltään eikä missään. Ei jatkoon. Nyt kun kehonhallinta ja -tuntemus ovat varsin eri tasolla, päätin antaa pilatekselle uuden mahdollisuuden.
Maailma on täynnä mahtavia, mielenkiintoisia ja hyvin pureksittuja ajatuksia. Tässä suosikkipoimintojani kirjoista, artikkeleista, podcasteista ja blogeista parin viime viikon mediankulutuksestani:
Netti on pullollaan treeniohjelmia, jotka lupaavat tuloksia ja tehoa ja pinkeämmät pakarat pilkkahintaan. Mutta mistä tietää, mikä ohjelma on paras – ja miten pitäisi treenata?*
Jos jokin on ylihinnoiteltua, niin voimistelupuvut. Voi ristus että ne maksavat!!
Pukuun tarvitaan pieni kaistale kangasta ja muutama paljetti, ja se maksaa silti helposti yli 70 euroa. Ja kun kakrut treenaavat kuusi kertaa viikossa, tarvitaan voimistelupukuja aika monta, kolme per naama on minimi. Meillä siis kuusi pukua – ja siis tämä on minimi.