Olen käynyt yhden pilateskurssin joskus kaksvitosena. Voin rehellisesti sanoa, ettei se tuntunut miltään eikä missään. Ei jatkoon. Nyt kun kehonhallinta ja -tuntemus ovat varsin eri tasolla, päätin antaa pilatekselle uuden mahdollisuuden.
Meidän kylälle on muuttanut maineeltaan ihan kelpo pilatessali, ja ostin sinne kolmen kerran kokeilukortin. Nimittäin kallita nuo varsinaiset tunnit! No, pläräilin tuntivalikoimaa ja buukkasin tunnin mattopilatekseen, joka siis erotuksena laitepilatekselle, jota siellä myös voi harrastaa. (Laitepilateksessa kidutetaan ja vanutetaan kroppaa sellaisessa vähän juoksumaton näköisessä vempeleessä.) Lisäksi varasin tunnin barreen. Palataan siihen myöhemmin.
Tällä kertaa pilateksessa oli järkeä. Kun ohjaaja käski tehdä jotain liikettä tiettyä ruumiinosaa hyödyntäen, osasin. En vain vetkutellut käsiä ylös-alas-ylös-alas päättömästi. Lasten saannin ja joogan aloittamisen jälkeen olen jotenkin ihan nextillä levelillä kehonhallinnan suhteen. Vaikka en todellakaan pysty tekemään kaikkia liikkeitä joita haluaisin tehdä, tiedän, miten ne pitäisi tehdä, jos voimaa/notkeutta/rohkeutta riittäisi. Tämä juttu on tullut ihan yllätyksenä. Lähtökohtaisesti kun oletus oli, että raskaus ja synnytys vain romuttavat kroppaa.
Toki ohjaajalla ja tunnin sisällöllä varmasti on myös merkitystä siihen, miten treeni onnistuu. Mutta tällä kertaa en koe, että ohjauksessa olisi ollut paljon eroa muinaisen kurssin ja tämän yhden tunnin välillä. Kumpikin ohjaaja on varmasti pro ja sen kurssin vetäjä teki parhaansa, itsekin luulin että tein jutut ihan oikein ja ehkä ne ulospäin näyttivätkin siltä. Mutta nyt kun tekee oikeasti oikein, ero on huomattava.
Niin, pilates. Hengitykseen kiinnitettiin huomiota (nenästä sisään, suusta ulos). Liikettä oli koko tunnin ajan. Ei tullut hiki, mutta vetreä, treenannut olo kuitenkin. Tunsin, että syvät lihakset saivat kyytiä. Periaatteessa voisin mennä vaativammallekin pilatestunnille, mutta toisaalta en varmaankaan hanskaa kaikkia pilatestekniikoita, vaikka kunto ja liikkuvuus tavallaan riittäisivätkin. Eli jos innostuisin nyt harrastamaan pilatesta, kannattaisi kuitenkin käydä peruskurssi ennen vaativampia settejä ja vähän turhautua, ettei menisi perse edellä puuhun.
Vinkki: Jos olet joskus käynyt pilatestunneilla ja todennut, ettei ole mun juttu, ihan turhaa vetkuttelua, niin anna uusi mahdollisuus. Ikä tekee joskus positiivisia ihmeitä.
***
Took a pilates class and was surprised: I was able to do the moves correctly and they actually seemed to make sense. Having children and doing yoga have done wonders to my body control.
Vastaa