Kun vihdoin saimme talven isolle kirkolle pari viikkoa sitten, pääsin minäkin korkkaamaan hiihtokauden – vain saadakseni huomata, että tuskailut ovat aivan samanlaisia kuin uima-altaassa.
Avainsana: uinti Page 1 of 3
Myöhään illalla treenaaminen vie yöunet ja heittää koko viikon palautumisen sekaisin. Parasta olisi treenata itselle sopivaan aikaan mutta aina harrastusten ajoitukselle ei voi mitään.
“Mikä fiilis! Aamukuudelta altaaseen ja täynnä energiaa uuteen päivään! 🤩”
“2 000 metriä kaakeleiden tuijottamista ja mielenrauhaa. 🧘”
Jos on sosiaalista mediaa uskominen, uiminen on ihanaa, helppoa ja rentouttavaa. Paskan marjat, sanon minä.
Joskus kehityksen tiellä on eniten oma pää.
Näin jokin aika sitten nettiä selatessani kuvan, jossa seinään oli kirjoitettu “Don’t be afraid to suck at something new”. Minusta se oli hienosti sanottu. Se, että on surkea jossakin, on ihan aliarvostettu asia.
2019: vuosi jolloin sain potkut, juoksin paljon, voimailin hieman ja opin jotakin minkä ajattelin olevan minulle mahdotonta.
Taas on takana onnistunut treeniviikko. Painot liikkuivat hyvin, keuhkot toimivat, uintikin kehittyy. Pitääkö siis olla huolissaan?
Pelottaako vedessä oleminen? Kauhistuttaako pään painaminen pinnan alle? Kiinnostaako uiminen mutta ajatus hukkumisesta ahdistaa? Näillä keinoilla pääsin itse yli vesikammostani.
Eli sananen uusien taitojen oppimisen ja omien piintyneiden käsitystensä kumoamisen mahtavuudesta.
Aina välillä toivotaan, että kirjoittaisin siitä, miltä treeniviikkoni näyttää. Näin liikuin yhden marraskuun viikon aikana: