Niin paljon kuin ruumiinkulttuurista sen eri muodoissaan nautin, niin joskus on hyvä myös sivistyä taiteiden parissa. Tänään piipahdin lapsen kanssa Kansallisteatterissa katsomassa valloittavan Onnellinen prinssi -nukketeatteriesityksen.
Avainsana: meduusanpoikaset
“Hei kiva Nina kun tuut töihin tekemään kunnon hommia. Sä oot ollu jo ihan tarpeeks kauan siellä kotona makailemassa sohvalla ja joogaamassa.”
Aika monta kertaa on tässä tullut hehkutettua Allas Sea Poolia Skattan nurkilla. Nyt oli aika laittaa se lopulliseen testiin: mitä mestasta sanovat kluttaamisen ammattilaiset, eli ala-asteikäiset lapset?
Äitienpäivä ei ole minulle helppo päivä. Ei ole oikeastaan koskaan ollut. Tämänvuotinen ahdisti erityisesti, sillä nyt oli taas pari uutta menetystä surtavaksi, eikä tämä ollut kuin vasta toinen äitienpäivä äitini kuoleman jälkeen.
Älkää ihmiset tehkö lapsia. Se vaihe, jossa olet ylivertainen heihin nähden, on tosi lyhyt. Sen jälkeen on pelkkää alamäkeä.
Aikuistuessani kamalimpia asioita varttumisessa oli se, että enää ei päässyt pomppulinnoihin ja vastaaviin.
Mennäänkö tänään luistelemaan? Vai museoon?
Ei. Ei mennä.
Ai ei luistelemaan? Museoon?
Ei. Haluan luistelemaan.