Venyttelyjeesus tässä terve! Halusin vain tulla kertomaan teille että minä olen venytellyt lähestulkoon joka päivä viimeisen vuoden aikana (tai no ainakin tosi ison osan päivistä). En tiedä olenko muuttunut kaiken tämän venyttelyn myötä yhtään venyvämmäksi, mutta olen ymmärtänyt että se ei olekaan tässä asiassa se pointti.
Avainsana: jooga Page 1 of 4

Testasin äskettäin jooga nidraa. Se on syvärentoutusta, ohjattua meditaatiota, jotain sellaista – miksi sitä nyt kukakin kutsuu.
En mene tässä sen enempää jooga nidran teorioihin, ihan vaan siitä syystä, että en tiedä niistä mitään. Tämä pelkästään on kokemuspohjainen juttu.

Olen ollut tosi rasittunut. Haluaisin joogaretriitille toipumaan ja relaamaan. Mutta en voi lähteä.
Ai miksi? No minäpä kerron.

Olen ollut kovassa flunssassa muutaman päivän. Sen verran kovassa, että päivät ja illat ovat kuluneet sohvalla lojuen.
Pelkkä makaaminen käy kuitenkin tylsäksi, joten Netflixin tuijottamisen ohella tuli neulottua joogasukat.

Kävin neljänä perättäisenä päivänä ilmajoogassa. Arvatkaa henkistyinkö. Oikein arvainneille huikeita palkintoja!

No oikeasti joogassa ei kai voi olla “hyvä” tai “huono”, mutta kyllähän me kaikki tiedetään että tuo on samanlainen selitys kuin se, että “sanallinen arvio on monipuolisempi kuin numerot” vaikka oikeasti kyse on siitä että me ei enää uskalleta sanoa lapsille että vitonen on surkea arvosana, yrittäisit edes.

Tykkään instan joogahaasteista. Siis teoriatasolla. Käytännössä en.
Ainakaan tähän asti en ole tykännyt.