Netti on pullollaan erilaisia niksejä ja kommervenkkejä, joilla ei tosielämässä ole mitään käyttötarkoitusta (kuka oikeasti tekee omia siivousliinoja tai hillottaa asioita?). Silti ne kiinnostavat, sillä aidosti elämää helpottavat konstit ovat melkoisen ilmeisiä ja ihan helvetin tylsiä perusasioita.
Kuukausi: maaliskuu 2018 Page 1 of 2
Viikonloppuna jostain muistini syövereistä karkasi pinnalle tieto, että minut on kerran kruunattu kauneuskuningattareksi.
Alkuvuodesta Teristiimissä on vahingossa lisätty painoa ja vähennetty sitä. Lotta lihoi, minä laihduin. Mitä me tehtiin eri tavalla?
Vaikka kevätkelit houkuttelevat ulkoilemaan, kaikkihan me tiedämme, että viikonloppuna on parasta pistää verhot kiinni ja vetäytyä vällyjen alle katselemaan viihdettä. Tässä sporttisia videotärppejä loppuviikon ratoksi!
Tänään minulla oli töiden jälkeen yhtäkkiä pari tuntia aikaa tehdä mitä vaan. Freedom!
Mitä ite tekisit?
Minä pistin ranttaliksi.
Plantronicsin BackBeat FIT -sporttikuulokkeet* istuvat mukavasti päähän ja kestävät mukana intensiivisemmässäkin treenissä. Pitkä takasanka aiheuttaa päänvaivaa talvikeleillä pukeutuessa, ja musiikin operoiminen hoituu helpommin puhelimesta kuin pienistä kuulokkeiden napeista.
Aloitetaan tunnustuksella. Olen aikoinaan monta kertaa sanonut näin: “Miten kukaan voi lihoa kymmenen kiloa huomaamattaan?”
Nyt tiedän. Helposti, niin kovin helposti.
Miksi itsensä on niin helppo unohtaa kaiken tohottamisen keskellä?
Jos perustaisi käsityksensä maailman tilasta valikoituihin uutisiin ja Hesarin mielipidepalstaan, saattaisi luulla, että ulkoilualueet ovat muuttuneet konfliktivyöhykkeeksi, jolla veri virtaa ja solvaukset lentävät. Sotakirjeenvaihtajamme lähti selvittämään asiaa.
Viime viikot ovat menneet sellaisessa sumussa, että blogin synttäritkin menivät ohi. Jos Pumpui olisi lapsi, se menisi tänä vuonna jo kouluun! Mitä sitten on jäänyt käteen seitsemän vuoden, pitkälti yli tuhannen postauksen ja satojentuhansien sivulatausten jälkeen? Onko tässä opittu mitään? No on jos vaikka mitä, muun muassa tällaista: