Tag: treeni Page 2 of 10

Venyttelyn meditatiivisesta vaikutuksesta

Venyttelyjeesus tässä terve! Halusin vain tulla kertomaan teille että minä olen venytellyt lähestulkoon joka päivä viimeisen vuoden aikana (tai no ainakin tosi ison osan päivistä). En tiedä olenko muuttunut kaiken tämän venyttelyn myötä yhtään venyvämmäksi, mutta olen ymmärtänyt että se ei olekaan tässä asiassa se pointti.

Mitä kuuntelen treeneissä – testissä BackBeat FIT 3150 -sporttikuulokkeet

Tiedättekö sen tunteen, kun hankalinta treenien aloittamisessa on se, että ei osaa päättää mitä kuuntelisi?

Miksi treenaan?

Kuuntelin päivänä muutamana Perho & Pääskysaari -podcastin liikuntajaksoa, jossa keskusteltiin erilaisista syistä liikkumiselle ja urheilulle. Jäin jakson kuunneltuani pohtimaan mitkä motivaattorit ovat oman tuusaamiseni taustalla tällä hetkellä.

Treenaa, älä ajattele! vol 2

Luulitteko että olin jo kokenut kaikki mahdolliset tavat pilata treenit ajattelemalla? Ehei!

Treenaa, älä ajattele!

Joskus kehityksen tiellä on eniten oma pää.

2020: toiveita ja suuntalinjoja

En tee uudenvuodenlupauksia, mutta toiveita ja isomman kuvan ajatuksia uskallan kenties heittää ilmoille.

Että sellainen vuosi

2019: vuosi jolloin sain potkut, juoksin paljon, voimailin hieman ja opin jotakin minkä ajattelin olevan minulle mahdotonta.

Pitääkö huolestua kun treeneissä kulkee hyvin?

Taas on takana onnistunut treeniviikko. Painot liikkuivat hyvin, keuhkot toimivat, uintikin kehittyy. Pitääkö siis olla huolissaan?

Instagramin painonvartija

Seuraa tunnustus: kilosi kiinnostavat minua somessa.

Kympin tytöt kuntosalilla – neljä vuotta myöhemmin

Törmäsin tähän vanhaan kirjoitukseeni. Se on vuodelta 2015 mutta edelleen ajankohtainen. Ajattelen monesta asiasta edelleen samoin, mutta on myös tapahtunut joitakin muutoksia!

Page 2 of 10

Powered by WordPress & Theme by Anders Norén