Joskus kehityksen tiellä on eniten oma pää.
Kuinka monta ajatusta ehtii miettiä uidessaan 25 metrin altaan päästä päähän? Ainakin näin monta:
Käsiveto, käsiveto, muista käsi taskulta, kurota eteen, käännä rintakehää, ota happi.
Näemmä en taaskaan puhaltanut tarpeeksi happea ulos ennen hapen ottamista.
Miksi hengittäminen on näin helvetin vaikeaa?
Ai niin, joo, ne käsivedot. Käsi taskulta, kurotus eteen…
Miksi toinen käsi tekee erilaisen vedon?
Miltäköhän mun uinti näyttää? Sujahtaako käsi veteen vai läiskähtääkö se?
Nauraakohan hengenpelastajat meille räpiköijille?
Miksi [kaveri joka aloitti vähän aikaa sitten uintikurssilla ja kertoi edistyneensä kovasti ja saaneensa valmentajalta paljon kehuja] on jo nyt paljon parempi kuin minä?
Mistä muuten tiedän että se on parempi kuin minä?
Se on takuulla parempi kuin minä.
Tästä voisi kirjoittaa blogipostauksen.
Ai niin se käsiveto. Käsi taskulta, työnnä eteen, älä nosta päätä noin pystyyn kun otat hapen-
Kyllä se on salettiin jo parempi kuin minä.
Voiko olla että en ikinä opi uimaan? Että en vain ikinä opi?
Olen minä sentään parempi uimaan kun tuo heppu joka ui Tarzania.
Käsi taskulta, työnnä eteen, muista tahdistaa-
Ai kappas nyt ollaankin jo toisessa päädyssä.
Sitä voisi luulla, että ajattelu on hyödyllinen osa treenaamista, mutta rajansa kaikella. Olen nimittäin tullut siihen tulokseen, että heti kun ajattelen, homma menee pipariksi.
Treenin aikaista ajattelua on kahta laatua. Otetaan ensimmäiseksi analyyttinen ajattelu. Haluan ajatella, että analyyttisesta mielestä on hyötyä harjoittelussa: osaan hahmottaa aika hyvin mikä meni pieleen ja miettiä liikkeitä, voimantuottoa ja monia muita seikkoja. Mutta haaste on, kuinka nämä ajatukset saa siirrettyä itse tekemiseen.
Kun keskittyy ajattelemaan korjattavaa asiaa, kaikki aikaisemmin opittu hajoaa alta. Tämä pätee etenkin painonnostoliikkeisiin ja eritoten tempaukseen, joka tuntuu kaikkien vuosien jälkeen edelleen usein siltä kuin tekisin sitä ensimmäistä kertaa, jos erehdyn miettimään jotakin yksityiskohtaa. Jään helposti pääni vangiksi, ja on todella vaikeaa ensin kuunnella valmentajan neuvot ja soveltaa niitä ilman että koko homma hajoaa atomeiksi.
Toinen treeniä haittaavan ajattelun ja oman päänsä vangiksi jäämisen muoto on se, että ajattelee kaikkea muuta paitsi itse treenaamista, etenkin silloin kun pitäisi keskittyä nimenomaisesti tekniikkaan. On toki ihanaa kadota omiin ajatuksiinsa esimerkiksi pitkän juoksulenkin aikana, mutta jos pää junnaa koko ajan epäolennaisten ja häiritsevien ajatusten parissa, saa huomata pian eksyneensä, tai uimisen tapauksessa unohtavansa hengittää.
Välillä tuntuu, että saisin itsestäni enemmän irti jos olisin vähän tyhmempi. Siis sellaisella hyvällä tavalla tyhmä, että tekisin enkä aina miettisi ja analysoisi ja spekuloisi (sinänsä tämä ajatus koskee koko elämääni ylipäänsä, mutta ei ehkä mennä nyt siihen). Miten tuoda mindfulnessia treenaamiseen?
Kuva Arenan järjestämästä uimakoulusta. Kaikki uintiaiheiset postaukset löydät alta uinti-tägin takaa!
//Ajatuksia ja muuta Instagramissa: @lottapumpui //
1 Pingback