Että sellainen vuosi

2019: vuosi jolloin sain potkut, juoksin paljon, voimailin hieman ja opin jotakin minkä ajattelin olevan minulle mahdotonta.

Vuoden isoimmat jutut ovat liittyneet töihin, joten aloitetaan niistä. Alkuvuodesta jätin asiakkuuspäällikköpestini markkinointitoimistossa ja hyppäsin viestijäksi urheilujärjestöön. Vaikka välillä pohdinkin, tuhoaisinko urakehitykseni kun päätin ottaa askelen taaksepäin mitä tulee työn vaativuuteen ja tulosvastuuseen, toi uusi duuni kaivattua vaihtelua hektiselle asiakastyölle.

Aikaa urheilumaailmassa ei kestänyt lopulta kauaa. Puolen vuoden koeaikani viimeisenä päivänä minulle kerrottiin, että minua ei enää tarvittaisi päivän päätteeksi. Osaamistani ja työni laatua arvostettiin, mutta nopea ja itsenäinen tapani tehdä töitä ei sopinut perinteisen järjestön toimintatapoihin (ja olen kyllä siitä ihan samaa mieltä!). Fudujen saaminen oli aluksi shokki (toimeentulon katkeaminen puolen päivän varoitusajalla muistutti myös siitä miksi aina kannattaa olla rahaa säästössä) mutta osoittautui lopulta mainioksi mahdollisuudeksi miettiä mitä oikeastaan haluaisin tehdä ja myös miten ja millaisessa organisaatiossa saan itsestäni parhaan irti.

Työrintamalla suurimpia oppeja on ollut että maailma pyörii ihan kelvollisesti ilman minun jatkuvaa panostustani – ja että isommassa kuvassa ketään ei kiinnosta miten voin, mitä minulle tapahtuu tai mitä elämältäni haluan työntekijänä ja kansalaisena. Tämä saattaa kuulostaa kyyniseltä ajattelutavalta, mutta minusta oivallus on oikeastaan vapauttava: se suorastaan velvoittaa pitämään itsestään parempaa huolta, puolustamaan omia oikeuksiaan ja suuntaamaan sinne minne itse haluaa.

On ollut ilo huomata, kuinka omalle osaamiselle on ollut paljon kysyntää. Loppuvuoden aikana olen tehnyt freelancerina koulutuksia, konsultointia ja erilaisia viestinnän ja markkinoinnin hommia. Ensi vuoden alussa pitäisi sitten varmaan päättää, mihin suuntaan haluan lähteä. Olen kuitenkin ajatellut asian niin, että jos minulla on 15 vuotta työuraa takana ja ihan vähintäänkin 30 edessä jos ihmeitä ei tapahdu, voi kai tässä vaiheessa olla muutaman kuukauden kaahaamatta ihan täysillä.

Urheilun puolella vuosi oli tuttuun tapaan sekoitus juoksua ja voimailua. Kevätkauden treenasin lähes yksinomaan kestävyysmielessä Nuts Housen polkujuoksuvalmennuksessa, ensimmäistä kertaa elämässäni kunnolla juoksuun panostaen. Kauden päätavoite oli Pyhän Tunturimaratonilla elokuussa, ja kisa meni todella hyvin: aika oli harrastelijalle oikein kelvollinen, ja nautin juoksemisesta koko matkan. Pyhä-raportin ja linkit kaikkiin Nuts House -postauksiin löydät tämän linkin takaa.

Syksyllä Pyhän jälkeen palasin pitkästä aikaa crossfitin pariin. Siirryin logistisista syistä uudelle salille, Takomolle Pitäjänmäkeen, ja olen ollut hirmuisen innoissani treeneistä. Voimatasot ovat taas lähteneet nousuun, ja kovatehoisetkin treenit ovat alkaneet kulkea.

Vuoden hienoimpia juttuja on ehdottomasti ollut Arenan järjestämään uimakouluun osallistuminen. Vesipelkoisena (ja syksyn mullistusten keskellä) oli voimaannuttavaa tajuta, että pystyn ylittämään itseni ja oppimaan asioita jotka aina mielsin jokseenkin mahdottomaksi. Uimakoulun jälkeen olen käynyt suunnilleen kerran viikossa treenaamassa uintia, ja olen yllättynyt siitä kuinka innoissani lajista olen. Uimakoulupostaukset löydät täältä.

Treenien ja ulkoilun myötä elämässä on myös paljon normaalitilaa enemmän sosiaalisuutta. On ollut hauskaa käydä treenaamassa ja samalla jutella kaikenlaista maan ja taivaan väliltä, kuten esimerkiksi Everestille tähtäävän Annin kanssa. Olen tänä vuonna myös saanut kunnian tutustua uusiin mahtaviin ihmisiin. Kiitos Kaisulle, Nellille, Aikulle ja Lauralle, on ollut huippua tutustua teihin! Vaikka välillä olenkin valmis kiroamaan sosiaalisen median alimpaan helvettiin ja lopettamaan koko blogin, olen kuitenkin näiden kautta saanut valtavasti uusia kontakteja ja kavereita, joita minulla ei muuten elämässäni kovinkaan montaa ole.

Vaikka valtaosa ajasta menikin erilaisten muutosten kanssa painiskellessa, ehdin myös tehdä pari reissua. Alkuvuodesta vietimme pari viikkoa miehen kanssa junailemalla Malesiassa. Kesällä vietin yksin viikon Sveitsissä juosten, pyöräillen ja vaeltaen (reissutarinoihin pääset täältä) sekä kävin melontavaelluksella Repovedellä (raportin löydät täältä).

Tavallaan tuntuu että vuosi on mennyt ohi todella nopeasti, mutta samalla tuntuu että vuotta 2019 on kestänyt jo ainakin sata vuotta. Paljon oli kivaa, hieman myös murhetta ja muutoksia, mutta pääosin mentiin positiivisella mielellä. Samaa toivottavasti myös ensi vuonna, mutta vuoden 2020 kuvioista myöhemmin sitten lisää.

Haluaisin myös kiittää teitä kaikkia, jotka olette tuhansittain käyneet lukemassa näitä tekstejä ja kommentoineet ja keskustelleet somessa. Kiitos sekä niille jotka ovat olleet mukana kohta vuosikymmenen että niille jotka satunnaisesti ovat googlailemalla löytäneet perille, toivottavasti tulette toistekin. Vaikka tekstit ja aiheet syntyvät pitkälti omien kelojeni ja kulloistenkin hotsitusteni mukaan, en tekisi tätä ilman teitä!

Treenit ja sekoilut ja muut Instagramissa: @lottapumpui