Kun nainen päättää itse ehkäisystään, olemme ongelmissa

Jotenkin on viime aikoina pistänyt silmään uutisointi ehkäisystä. Naisten käyttämästä ehkäisystä siis.

En ole seurannut keskustelua pidemmältä ajalta, joten en tiedä onko se ollut aina näin kummallista, mutta sitä se ainakin nykyään on. Kirjoitin jonkun aikaa sitten siitä, että lääkäreille tulee paha mieli siitä, että naiset eivät halua käyttää hormonivalmisteita endometrioosin hoitoon.

Helsingin parhaat paikat

Helsingin parhaat paikat

Helsinki-päivän kunniaksi Teräsmeduusat paljastavat Stadin parhaat mestat.

Tilannekatsaus 4: Hyvää fiilistä ja takapakkia

Yhteistyössä NUTS House

Uusien juttujen äärellä aika tuntuu menevän tosi nopeasti. Aloitin valmennuksen samaan aikaan helmikuussa kuin aloitin uudessa duunissa. Jälkimmäisessä pidettiin neljän kuukauden välitsekkaus hiljattain, ja tajusin konkreettisesti kuinka nopeasti kevät on mennyt. Yhtäältä tuntuu että vastahan tässä aloitettiin, toisaalta taas että tätähän on tehty jo ikuisuus. Samanlaisia fiiliksiä on ollut treenaamisenkin suhteen. Tavallaan tuntuu että ollaan vasta päästy vauhtiin, mutta samaan aikaan juoksemisesta ja treeneistä on tullut luonteva osa omaa arkea.

Hyvät ja huonot uutiset, osa kaksi

Noniin kuulkaas, kaikkea sitä on tässä taasen nähty.

Viime kerralla katsastettiin esmes herttuatartason synnytyksen jälkeisiä mahoja (tekee mieli keksiä kökkerö vitsi sekä sanasta maho että sanasta jälkeiset, mutta annetaan ny olla ettei satu omaan nilkkaan) sekä mallinukkemahoja. Tällä kertaa jatketaan monenlaisten mahojen ja kökkeröiden vitsien parissa.

Oletko urheilussa generalisti vai spesialisti?

Kun on asiaa A, tekee mieli asiaa B. Tai toisin päin. Kun on paljon voimatreeniä, tekeekin mieli juosta pitkää matkaa. Ja kun on paljon kestävyystreeniä, ajatus ykkösvoimatreenistä alkaa tuntua ihanalta. Jos juoksee, tekee mieli ajaa fillarilla. Ja jos ajaa fillarilla, tekee mieli juosta. Jos on etelässä, hotsittaisikin olla pohjoisessa. Ja niin edelleen.

Älä setä selitä

Kysymättä annettuja neuvoja, itsestäänselvää tai jopa virheellistä tietoa ja alistavaa kohtelua. Miten toimia, kun joutuu setäselittämisen kohteeksi?

Puuterimainen aurinkosuoja – onko tässä vastaus kaikkiin toiveisiini?!

No ei ole.

Mutta aika kiinnostava tuote puuterimainen aurinkosuoja kyllä on.

Banaani, banaani eli no oliko se ferritiini?

Tästä blogista on tullut yksi sairaskertomus mä sanon.

Täältä voit lukea, että mikä on kun ei akka taivu ja mikä on kun sattuu koko ajan. (Vihje, se ei ole reuma.)

Täältä taas voit lukea, että mikä on kun koko ajan väsyttää ja happi loppuu. Mutta oliko syynä sitten ferritiini?

Voisimmeko keskustella hetken siitä, miten p*rseestä päiväunet ovat?!

Päiväunet. Tai varsinkin päikkärit. PÄIKKÄRIT. Yyh. Inhoan jo koko sanaa.

En kerta kaikkiaan tajua ihmisiä, joiden mielestä päiväunet ovat ihana asia. Ne ovat kamala asia. KAMALA!

Toukokuun kuukausikatsaus

Mistä Teriksissä keuhkottiin tässä kuussa? Voiko kaiken saada samaan aikaan? Mikä perkeleen curly girl? Ja miksi emme ole tulokuningattaria vaikka syytä olisi?

Page 23 of 88

Powered by WordPress & Theme by Anders Norén