Pelottaako vedessä oleminen? Kauhistuttaako pään painaminen pinnan alle? Kiinnostaako uiminen mutta ajatus hukkumisesta ahdistaa? Näillä keinoilla pääsin itse yli vesikammostani.
Luokittelen itseni toimintakykyiseksi vesikammoiseksi. Minusta on aina ollut hauska puljata vedessä – tiettyyn pisteeseen asti. Osaan uida, mutta pään painaminen pinnan alle tai veteen hyppääminen on ihan hirveää. Toisin kuin monet, en pelkää pinnan alla lymyäviä ruumiita ja hirviöitä, vaan hapen loppumista ja hukkumista, eli asioita joihin voin itse toiminnallani vaikuttaa.
Syksyn uimakouluprojektin aikana olen joutunut vihdoin kunnolla kasvokkain pelkoni kanssa. Olen aina halunnut oppia uimaan kunnolla, joten päätin osallistua kurssille vaikka kauhistuttikin. Ja kyllä kannatti!
Tässä muutamia vinkkejä siihen, kuinka vesipelosta voi päästä yli:
Vesipelosta pääsee eroon olemalla vedessä
Tämä on tärkeintä. Pelon voittamiseen ei riitä asian mäyliminen päässään, vaan on pakko tottua olemaan vaikeassa elementissä. Uimahalli on erinomainen paikka totutella veteen, etenkin jos pääsee halliin rauhalliseen ajankohtaan ja saa vaikka koko radan itselleen.
Itse olen useinkin treenannut vedessä olemista matalassa päässä pysytellen: harjoitellut kellumista kasvot vedessä, keuhkojen puhaltamista tyhjäksi ja pohjaan vajoamista, kehon oikean asennon löytämistä. Helpottaa kun tietää, että paniikin hetkellä voi vain laittaa jalat pohjaan ja nousta seisomaan.
Keskity tekemiseen, älä pelkoon
Itselleni uinnin tekniikkakurssi oli erinomainen keino päästä yli vesipelosta. Tekemistä oli paljon, ja erilaisiin drilleihin keskittyminen vei ajatuksia pois siitä, että vesi yrittää tappaa minut. Samaa oli huomattavissa esimerkiksi surffatessa: kun piti keskittyä melomiseen ja laudalla pysymiseen, en edes ehtinyt pelätä sitä mitä tapahtuu kun tipun veteen (paljastus: ei mitään, menin uppeluksiin ja nousin pintaan).
Rauhoitu ja rentoudu
Vaikka kukaan koko maailmanhistoriassa ei olekaan rauhoittunut kun joku on käskenyt rauhoittumaan, on neuvossa silti järkeä. Vedessä oleminen muuttuu sitä helpommaksi mitä vähemmän jäkittää. Jos uppoaminen pelottaa, kannattaa kokeilla kuinka paljon herkemmin alkaa vajota pohjaan kun pitää kroppaa tiukkana kuin että kelluskelisi rentona. Sama koskee hengittämistä: rentona hengittämisestä tulee monin kerroin helpompaa.
Etene omaan tahtiin
Vaikka olisikin mukana kurssilla, kannattaa muistaa edetä omaan tahtiinsa. Jos tuntuu siltä, että on parempi jättää yksi altaanmitta menemättä koska pitää hieman keräillä itseään, se on ihan ok. Parempi yrittää uudelleen rauhallisena ja keskittyneenä kuin mennä paniikissa räpiköimään vain koska ei kehtaa sanoa takana tulevalle uimarille että mene sinä edeltä.
Muista että kehittyminen ei ole suoraviivainen prosessi
Ensin hyvät uutiset: vedestä tulee nopeasti miellyttävä elementti. Mutta ikävää on se, että kehittyminen ei ole pelkkää nousujohteista prosessia. Edelleen minua jännittää joka kerta kun menen veteen, ja vaatii hieman keskittymistä ja lämmittelyä, ennen kuin olen taas sinut veden kanssa.
Tärkeintä on toistojen tuoma varmuus. Paitsi että luotan veteen, luotan myös itseeni: vaikka toiminta menisi välillä sekoiluksi, vaikka hetkittäin edelleen pelottaa ja vaikka usein menee vettä henkeen uintitekniikkatreeneissä, tiedän että vesi ei enää yritä tappaa minua, ainakaan yhtä aktiivisesti kuin ennen.
Kuten alussa mainitsin, pahinta vedessä olemisessa minulle ovat aina olleet pään painaminen veden alle sekä hyppääminen. Nyt kun olen päässyt ensimmäisestä yli, on varmaankin luonnollista ruveta perkaamaan seuraavaa kammoa.
Lisää juttuja uimakoulusta:
Vesipelkoinen uimakoulussa
Pieniä suuria oivalluksia
Muualta ei voi ponnistaa kuin omalta tasoltaan
Elämä on tekniikkalaji
Epätodennäköinen uimari
Vastaa