Huh. Allekirjoittaneen vuodenvaihde menikin aivan poikkeuksellisen puuhakkaissa merkeissä. Omien toimistonäätähommien, valmennustöiden ja PT-koulun ohella tuli nimittäin laadittua myös kirja!*
Category: Mahdollisia sivuvaikutuksia Page 2 of 3

Takana on jo PT-akatemian personal trainer -koulutuksen kolmas viikonloppu*. Tällä kertaa jäikin kosolti pureksittavaa mieleen!

Pyllyt, erityisesti isot pyllyt, ovat huutoa. Ovat toki olleet jo viimeiset viitisen vuotta, joten ei mitään uutta peppurintamalla. Paitsi se, että nykyään meitsikin seuraa Instassa pylly-guru Bret Contrerasia ja kasvattaa takapuolta! Ruumisviikon kunniaksi ajattelin jakaa kanssanne hiukkasen ajatuksiani takaosaston treenaamisesta.

Olen tässä viime aikoina pyöritellyt ajatusta siitä, että keskimääräisen länsimaisen sukankuluttajan elämä on liian mukavaa. Eikä se ole hyvä.

Viime viikonloppuna se sitten alkoi! Viime viikon lauantain ja sunnuntain vietin Pt-akatemian* personal trainer -koulutuksen ensimmäisessä lähiviikonlopussa Käpylän Movement Centerissä. Ja oli kuulkaa mahtavaa!

Aloitin tällä viikolla uuden voimaohjelman. Keväällä kipeytynyt lonkka ja sen päälle kesällä kaikkialla muualla kuin levytangon ääressä viuhtominen olivat hukanneet naisen vaivalla hankitut voimatasot, joten päätin aloittaa tämän treenisyksyn palauttelemalla voimaa koneeseen.

Kuten täällä saitilla jo paljastuikin, lähden kouluttautumaan personal traineriksi huomenna lauantaina alkavalla PT-akatemian* kurssilla. Vaan miten ja miksi ihmeessä humanistinen moniottelija, entinen yliopiston hallintovirkailija ja nykyinen kustannustoimittaja lähtee pt-kouluun?

Loppukesä on CrossFit-kisojen aikaa. Reilun viikon päästä järjestetään koto-Suomessa Karjalan Kovin -kilpailu ja parin viikon kuluttua alkavat CrossFit Gamesit. Seuraan somessa monia cf-tyyppejä, joten instagramini feed on täynnä erilaisia kisoihin valmistautumista. Itsekin olen menossa viikonloppuina kisaamaan, ja olen valmistautunut, no, en mitenkään. Kuinkahan tässä näin taas kävi?
Kun on yli neljä vuotta treenannut CrossFitiä, on myönnettävä, että siitä on tullut allekirjoittaneen mukavuusaluetta. Tietysti harjoitukset tuntuvat välillä pahalta ja on edelleen monia liikkeitä, joissa olen yhä surkea (teistä puhun, muscle-upit), mutta kun menen salille, tiedän, että pystyn tekemään treenit, osaan tehdä oikeat asiat oikeassa järjestyksessä ja muutenkin olen kärryillä siitä, mitä ympärilläni tapahtuu. Kuinka tylsää!