Kategoria: Fitness Führer Page 18 of 20

Mene ja palaa Nuuksioon

Ristiriidoissa on oma viehätyksensä, vaikka ne hämmentäviä ovatkin. Espoon, Kirkkonummen ja Vihdin mailla sijaitseva Nuuksion kansallispuisto on sekä itsessään että minulle ristiriitainen paikka.

Lauantaina #werunhelsinki!

Lauantaina on jälleen HHM eli Helsinki Half Marathon. Jo perinteeksi tulleeseen tapaan jänistän 2:30 vauhdin.

Mellan hägg och syren

Nyt on lempiaikani vuodesta. Tai ei lempiaikani, joka on koko kesä, vaan lempiajankohtani. Se hetki, jota ruotsiksi kutsutaan ilmaisulla mellan hägg och syren, tuomen ja syreenin välissä.

Kaikuja menneiltä kesiltä Vallisaaressa

Otapa kuule lautta Helsingin kauppatorilta, ja mene Vallisaareen. Lauttoja menee puolen tunnin välein, ja lyhyt merimatka maksaa muutaman euron.

Ai miksi menisit?

Kokeilussa kovan tason kosmetiikka

Kuten olen kertonut, tykkään kyllä kosmetiikasta. Mutta sen käyttäminen on niin vaivalloista.



Tavoittelin tässä kuvassa luxus-spa-henkeä, kylpytakki ja kaikki!

Esimerkiksi meikinpoistoaineita en käytä ikinä, liikaa vaivaa. Sama koskee kasvovesiä. Pesen naamani yleensä käsisaippualla, se kun on kätevästi lavuaarin reunalla ja pumppupullossa. Nykyisin en juuri lakkaa kynsiäni, mutta jos lakkaan, lakka saa rapista itsekseen pois, koska sen poistaminen on niin RASKASTA.

Pysy harjoituksessa

Olen kertonutkin teille, että lempparijoogaohjaajani ei ole mikään hyssyttelijä. Tämä sattuu, minä tiedän! Ihan kamalaa, niin pitääkin olla! Ai täriset, senkun!, hän sanoo.

Tasan menen metsään jos haluan

Sillä lailla kuulkaa kävi, että joku huuteli Facebookissa jäseniä suunnistusjoukkueeseen Jukolaan. Sitten kävi niin että joku toinen (ehkä minä), vastasi että voisi kenties tulla.

Paluu tulevaisuuteen (Turkuun)

Muistatteko, millaisia blogit olivat 2011? Silloin kun aloitin Fitness Führerin (2011 luullakseni, kuka näitä muistaa!), sellaisista jutuista kuin yhden yön reissu Turkuun, totta kai tehtiin postaus.

Sieltä postattiin maisemakuva. Kas tässä kaunis näkymä hotellihuoneemme ikkunasta aina pittoreskiin Suomen Turkuun:

Pulikoijan lemppari: Allas Sea Pool

Olen aiemminkin hehkuttanut Allasta, ja nyt talven jäljiltä uikkimaan päästyäni hehkutan kuulkaa lisää.

Allas Sea Pool on siis Helsingin kauppatorin nurkalla sijaitseva merikylpylä. Siellä on naisten-, miesten- ja tilaussauna, makean veden allas, lastenallas ja merivesiallas. Viimeksimainitun vesi on lämmittämätöntä.

Joogaa (ja tee kaikkea) kuin Beyoncé

Nyt on kuulkaa kaikkea joogaa. On suppijoogaa ja ilmajoogaa ja mustaa joogaa ja räppijoogaa ja saunajoogaa ja äijäjoogaa. Ja sitten on Beyogaa, mikä on siis joogaa, jossa soi Beyoncé ja jossa ollaan ihan että NAMASLAY!

Page 18 of 20

Powered by WordPress & Theme by Anders Norén