Äitienpäivä ei ole minulle helppo päivä. Ei ole oikeastaan koskaan ollut. Tämänvuotinen ahdisti erityisesti, sillä nyt oli taas pari uutta menetystä surtavaksi, eikä tämä ollut kuin vasta toinen äitienpäivä äitini kuoleman jälkeen.

Äitienpäivä ei ole minulle helppo päivä. Ei ole oikeastaan koskaan ollut. Tämänvuotinen ahdisti erityisesti, sillä nyt oli taas pari uutta menetystä surtavaksi, eikä tämä ollut kuin vasta toinen äitienpäivä äitini kuoleman jälkeen.

Paljon mikään ei nyt jaksa tässä maailmassa kiinnostaa paitsi hervoton perseenheiluttelu. Ja jostain syystä se on sellainen aihe, että pitää miettiä miksi hemmetissä.

Lauantainen Älä laihduta -päivä meni, ja ehkä unohtui. Taas ahdistaa se miltä näyttää, ja ne muotit, joita ei täytä.

Älkää ihmiset tehkö lapsia. Se vaihe, jossa olet ylivertainen heihin nähden, on tosi lyhyt. Sen jälkeen on pelkkää alamäkeä.

Kävin kotva sitten keskustelun juuri tapaamani miehen kanssa. Sulla on tosi hyvä kroppa, mies sanoi. Aha, vastasin. Teet varmaan tosi paljon töitä sen eteen?, mies kysyi. En, vastasin. Mutta pakkohan sinun on, mies jatkoi. Ei minua kiinnosta miltä näytän, sanoin. Mutta pakkohan sinua on kiinnostaa!, mies ihan tuohtui.

Kun olet menossa tapahtumaan, jonka teema on heittäytyminen, mitä puet päällesi? Sinnehän voi pukea mitä tahansa – tai ehkä ei mitään. Kävisikö se?

Aikuistuessani kamalimpia asioita varttumisessa oli se, että enää ei päässyt pomppulinnoihin ja vastaaviin.

Eilen kävelin kotiin Hietalahden rantaa, enkä muista milloin olisin viimeksi ollut niin onnellinen. Sellaista sattuu, kun tanssii kolme tuntia putkeen tanssia, jota ei osaa ollenkaan.

Tiedätkö yhtäkään naista, jolle hiukset eivät olisi tärkeä juttu? Minä en. Varmasti itsekin laittelet omiasi, kurkit niitä peilistä, letittelet omaksi iloksesi, kenties kannat kampaajalle satasia tasaisin väliajoin? Voit ehkä kuvitella, miltä tuntuu kun ne menettää.
Se on ihan helvettiä.

Powered by WordPress & Theme by Anders Norén