Aika monta kertaa on tässä tullut hehkutettua Allas Sea Poolia Skattan nurkilla. Nyt oli aika laittaa se lopulliseen testiin: mitä mestasta sanovat kluttaamisen ammattilaiset, eli ala-asteikäiset lapset?

Tällä kertaa mude ei olisi halunnut Altaalle vaan Hietsuun, mutta taivuin painostuksen alla. Ajattelin etten jaksa raijuta Altaalle, ja että siellä olisi tungos. Tungos tosiaan oli, ja pukkarit eivät vaan toimi tällaisella väkimäärällä, mikä on tosi harmi. Suihkuja joutui jonottamaan, samoin kaappeja. Onneksi näin kesällä kolmen tytön kamat mahtuvat yhteen kaappiin.

No, poikaset eivät valittaneet kertaakaan mistään, joten ongelma oli minun päässäni.

Uima-altaat yllättivät kakrut positiivisesti. Ohuenpuoleisina poikaseni palelevat aina ja kaikkialla, mutta tällä kertaa veden lämpimyyttä suorastaan ihasteltiin. Totesivat, että Stadikalla on paljon kylmempi vesi, vaikka sen pitäisi olla samanlämpöistä. Allekirjoitan saman, ollaan tätä Miiankin kanssa lounasuinneilla pohdittu! Melkein sanoisin että se on enemmän kuin luvattu noin 27 astetta.

Lastenallas on käytännössä kahluuallas, ja omilleni jo liian pieni. Aikuisten altaan pulikointipuolella pärjäsimme oikein hyvin, kumpikin lapsista kun osaa uida, toinen hyvin ja toinen melkein hyvin. Jos itse väijyy vedessä vieressä pitämättä reunoista kiinni, saa kätsän vesijuoksuhenkisen treenin, näin vinketivinkkinä.

Aikamoista ihmiskeittoahan Altaassa tosin näin harvinaisen lämpimänä päivänä on…melkein tuli ikävä viime syksyn räntää vihmoo naamaan -keikkoja!

Lähdimme uima-altaasta kun poikaset valittivat nälkää, mutta se kuulkaas unohtui saman tien kun he bongasivat kuntoilualueen! Siellä sitten vedettiin telineissä ja hiekalla vielä varmaan tunnin verran. Emmekä me edes kotiin asti ehtineet, kun seuraavan Allaskeikan perään kyseltiin jo.

Aikusen sisäänpääsy 12€, lasten (3-11 vuotta) lippu maksaa 6€. Lipuilla saa välillä myös poistua Altaalta vaikka syömään ja palata saman päivän aikana.