Kuten täällä saitilla jo paljastuikin, lähden kouluttautumaan personal traineriksi huomenna lauantaina alkavalla PT-akatemian* kurssilla. Vaan miten ja miksi ihmeessä humanistinen moniottelija, entinen yliopiston hallintovirkailija ja nykyinen kustannustoimittaja lähtee pt-kouluun?
Avainsana: duuni
Olen ollut nyt kokonaisen yhden viikon verran töissä perhevapaiden jälkeen. On siis aika kontribuoida (huomio, hienostelusana! olenhan viestijä!) Teräsmeduusain viralliseen raha- ja työaiheiseen teemaviikkoon omalla postauksella.
Toimituksen palstalla jutusteltiin eilen töistä ja urasta, mutta halusin vielä jatkaa pohdintojani työelämästä – ja etenkin sen kuluttavuudesta. Miksi niin moni on lähellä kuukahtaa duuniensa alle? Tämä on asia, jonka kanssa olen kipuillut itsekin jo pitkään. Joskus nuorempana ja reippaampana sitä vielä jaksoi tehdä opiskelujen päälle kolmea työtä ja nipistää yöunista tarpeen vaatiessa, mutta näin aikuisena omasta jaksamisestaan joutuu oikeasti pitämään huolta.
Teristen rahaviikko jatkuu! Ja koska emme harmiksemme ole mitään onnekkaita koroillaeläjiä, raha ja työ liittyvät kiinteästi yhteen. Tänään siis keskustelemme työelämän aiheuttamista fiiliksistä. Tuliko meistä muurareita, taksikuskeja tai suutareita? Täyttyivätkö urahaaveet? Kuuluuko ammatillinen kunnianhimo modernin naisen rooliin? Tietääkö kenenkään mummo, mitä ihmettä me edes teemme työksemme?
Teristen ensimmäinen teemaviikko on täällä! Arjen alkamisen, Ninan töihinpaluun ja viimeaikaisten keskustelujemme kunniaksi aiomme puhua siitä mistä on aina puute: rahasta.
