Avainsana: duuni Page 5 of 6

Vinkit unettomuuteen – lukijoiden suosikit

Muutama viikko sitten puhuin Instagram storiesin puolella unettomuudesta ja pohdin mitä voisi tehdä yön pitkinä tunteina, kun ei vain pysty nukkumaan vaikka kuinka yrittäisi. Sain valtavasti viestejä ja kokemukseen perustuvia neuvoja siihen, mitä tehdä kun uni ei tule.

Kumpi väistää, työ vai elämä?

Muutama päivä sitten Hesarin etusivulla oli Elisan mainos, jossa teleoperaattori kehui olevansa työnantaja, joka ymmärtää että työntekijöillä on muutakin elämää kuin duuni. Yhä useampi yritys houkuttelee työntekijöitä erilaisilla lupauksilla siitä, että perhe-elämä tai muut mielenkiinnon kohteet eivät kärsi työnteosta. Tällaisille avauksille sitten aplodeerataan innolla.

Mutta kun asiaa ajattelee tarkemmin, onhan se aikamoisen absurdia, että aikamme positiivisia poikkeuksia ovat yritykset, jotka sanovat julkisesti että duunareilla on myös oikeus omaan elämäänsä ja lastensa näkemiseen sekä tarpeeksi aikaa hyvinvoinnistaan huolehtimiseen ja nukkumiseen. Eli toisin sanoen olemme kollektiivisesti sitä mieltä, että ei oikeastaan ole moista oikeutta. Että jos työ ja muu elämä ovat törmäyskurssilla, oman elämän joutaakin väistää.

Paluu ruotuun – viikkokatsaus 4

Säännölliseen treeniin ja säntillisempään elämään palaamista on kestänyt nyt kuukausi. Neljän viikon tarkkailujaksoon on mahtunut melkoisen kattava otos meikäläisen normaalia elämää: pari perusviikkoa ja muutama sellainen pätkä, joiden jäljiltä tuntee jääneensä kiirejyrän alle.

Miten käyttää työmatka-aika hyödyksi?

Viikosta kuluu melkoisen suuri siivu työmatkoihin. Mihin tuo kaikki aika menee? (Self-help-varoitus: sisältää elämänohjeen.)

Paluu ruotuun – viikkokatsaus 2

Yksi onnistunut viikko ei vielä tee naisesta arjen ja säännöllisen treenaamisen mestaria, kuten vanha viidakon sananlasku sanoo. Ensimmäinen viikko oli onnistunut, mutta miten kävi toisella viikolla, kun duunikiiret vyöryivät päälle toden teolla?

Omaa aikaa

Miksi itsensä on niin helppo unohtaa kaiken tohottamisen keskellä?

Rakkaudesta rautaan (+ ARVONTA!)

Huh. Allekirjoittaneen vuodenvaihde menikin aivan poikkeuksellisen puuhakkaissa merkeissä. Omien toimistonäätähommien, valmennustöiden ja PT-koulun ohella tuli nimittäin laadittua myös kirja!*

Mentaaliravintoa – Pt-akatemia, kolmas viikonloppu

Takana on jo PT-akatemian personal trainer -koulutuksen kolmas viikonloppu*. Tällä kertaa jäikin kosolti pureksittavaa mieleen!

Viime aikoina olen…

Eli sekalaisia selityksiä radiohiljaisuudelle.

Uuden uran eka päivä: 1. koulutusjakso

Viime viikonloppuna se sitten alkoi! Viime viikon lauantain ja sunnuntain vietin Pt-akatemian* personal trainer -koulutuksen ensimmäisessä lähiviikonlopussa Käpylän Movement Centerissä. Ja oli kuulkaa mahtavaa!

Page 5 of 6

Powered by WordPress & Theme by Anders Norén