Terikset ovat sitä mieltä, että kirja on huippulahja! Valitse pukin konttiin vaikka joku näistä – joko lahjaksi tai itsellesi!!
Onko kansalaisen velvollisuus synnyttää lisää veronmaksajia maahan? Mikä on miehen rooli lasten hankinnassa? Saako nainen olla 50-lukulainen isä? Pitääkö vanhemman lukea yöt läpeensä Jari Sinkkosen kasvatusoppaita? Mitä tärkeitä taitoja lapsi oppii, kun hän lintsaa koulusta keittääkseen kiljua? Tänään Teriksissä keskustellaan lapsien hankinnasta ja synnytystalkoista.
Tiedättekö sen tunteen, kun ensi kertaa kokeilee jotakin ja saman tien katuu miksei ole kokeillut sitä aikaisemmin? Kun ensi kertaa laitoin vastamelukuulokkeet päähän, se oli menoa.
Okei, puolustaudun aluksi sillä, että olin ollut jo viikon hirveässä flunssassa ja painuin apteekkiin sen yhä jatkuessa.
Heikentyneessä tilassani ostin risiiniöljyä, jonka väitetään muun muassa kasvattavan ripsiä ja kulmakarvoja. Mutta kaipasin edes jotain tekemistä!
On joulukuu ja Keski-Eurooppa pursuaa joulutorimatkailijoita. Löytyy toreja onneksi lähempääkin! Kalenterin neljännessä luukussa testiryhmämme arvioi lähimpien pääkaupunkien, siis Helsingin, Tallinnan ja Tukholman, joulutorien tunnelman ja tuotevalikoiman.
Haluatko aloittaa treenaamisen? Haaveiletko kesäkunnosta, tarkoittaa se sitten jotain tiettyä ulkonäköä tai vaikka kykyä juosta 21 kilsaa?
Aloita nyt.
Tuoreimmat S-ryhmän lehden mukaan suomalaiset laativat joululeivonnaisensa pakastealtaan valmistaikinoista (niin myös suurin osa Teriksistä). Mikäli kuitenkin haluat sotkea keittiösi, levittää asuntoosi huumaavaa tuoksua ja päästä läträämään viinalla, vielä ehdit tehdä jouluksi perienglantilaisen juotettavan joulukakun!
Olen tämän vuoden aikana opetellut treenaamaan fiiliksen mukaan. Mutta miksi on niin vaikea olla menemättä hampaat irvessä koko ajan?
Nyt sytytämme kynttilän, se liekkiin leimahtaa!
Pyhyyden ja ruumiinkulttuurin ystävinä juhlistamme adventteja Ninan laatimilla kynttilähenkisillä joogahaastekuvilla. Ensimmäisenä adventtina kynttelikköä voi leikkiä asanassa, joka yhdistää soturi kolmosen ja kotkan kädet.