Ihmisen elämässä on tilanteita, jolloin hän tarvitsee sukkahousut. Itselläni on nyt sellainen tilanne.
Tilanteen erityispiirteisiin kuuluu se, että tarvitsen peittävät, mielellään sadan denierin sukkahousut. Jos mahdollista, niin sellaiset, joissa on korkea vyötärö, koska en kestä sitä että vyötärönauha painaa mahaan.
Etsiessäni niitä löysin jotain paljon parempaa! Suorastaan modernin tekstiiliteollisuuden ihmeen!
Siinä missä monille kevään varmimmat merkit ovat koirankakkaraivo tai allergiaoireet, minä tiedän talven taittuneen kun en lakkaa haaveilemasta uusista polkypyöristä. Nimenomaan monikossa.
Istun tässä työpöydän ääressä ja kuuntelen, kun joku minulle tuntematon eteläkorealainen nainen imeskelee pastillia, kuiskuttelee ja selailee paksua lehteä. Aaah.
Eli miksi itsensä vertaaminen muihin on ärsyttävä ja hyödytön refleksi sekä kuinka voisimme tehdä maailmasta vähän paremman paikan.
Yhteistyössä Nuts House
Ensimmäiset neljä viikkoa polkujuoksuvalmennusta ovat nyt takana. Mitä olen oppinut itsestäni juoksijana tässä ajassa?
Matkakuume, fillarikuume ja lenkkarikuume ovat tuttuja juttuja. Olenko mennyt rikki, kun olen viime aikoina potenut erityisen kovaa autokuumetta?
Mitä tapahtuu, kun huonosti paikallaan pysyvä koordinaatio-liikkuvuus- ja kehonhallintarajoittunut treenaaja laitetaan tunnille jolla tehdään juuri sitä missä hän on kaikkein huonoimmillaan?
Vaikka olenkin treenannut jos sun vaikka mitä jo vuosia, systemaattinen pk-treeni tuntuu minulle silti jollain tavalla uudelta jutulta.
Kun seuraavan kerran selaatte Instagramissa hameväen juoksupuuhissa otettuja kuvia, tarkemmin ottaen juoksulenkillä otettuja selfieitä, kiinnittäkääpä huomiota erääseen seikkaan: hämmästyttävän monessa otoksessa kuvan kohde kenottaa kummallisesti pää vinksallaan tai oudossa itse otetussa sivuprofiilissa sen sijaan että kasvot olisivat ergonomisesti suoraan kohti kameraa. Oletteko koskaan miettineet miksi näin on? Minä olen, ja luulen tietäväni miksi.
Powered by WordPress & Theme by Anders Norén