Matkakuume, fillarikuume ja lenkkarikuume ovat tuttuja juttuja. Olenko mennyt rikki, kun olen viime aikoina potenut erityisen kovaa autokuumetta?
En ole koskaan identifoinut itseäni autoihmiseksi. Hankin ajokortinkin vasta kolmekymppisenä ja kuljen edelleenkin lähestulkoon kaikki matkani jalan, pyörällä tai julkisilla. Nyt huomaan kuitenkin haaveilevani autosta.
Tämä on siinä mielessä outoa, sillä kotitaloudessamme on jo auto, nimeltään Autojen Teemu Selänne. Se on nimetty kaimansa mukaan ja syystä: joka kesä spekuloidaan joko tämä oli tässä, eikös tämä ala jo olla uransa ehtoopuolella mutta ei, vielä on yksi vuosi jäljellä! Autojen Teemu Selänne ei ole mikään maailman paras ajettava enkä ole koskaan päässyt ison farkku-Corollamme kanssa sinuiksi, joten himottaisi saada uudempi ja ketterämpi ajokki alle.
Autokuumeessani on monta eri tasoa. Järkitasolla olen miettinyt jonkun kaupunkiajoonkin sopivan kohtuuhintaisen vähäpäästöisen kompaktin auton hankkimista. Ja samaan aikaan haaveilen kuitenkin isosta pickupista, sellaisesta jonka omistamisessa ei ole mitään järkeä, jota ei todellakaan saa parkkiin kantakaupungissa ja jonka ajaminen ylipäänsä on ilmastorikos. Mutta kuinka komeaa sillä olisi ajella ja luukuttaa kantria! En ole ikinä ymmärtänyt “hienojen” autojen päälle, mutta jossain alkukantaisella ja tunteikkaalla tasolla haluaisin auton joka on suunniteltu Amerikan maissipeltojen halki kaahailuun.
Auton omistamisessa on kieltämättä monia hyviä puolia. On paljon helpompi tehdä koko viikon kauppaostokset kerralla, kun kassit voi heivata takaloosteriin. Tai onhan se kätevä jos haluaa lähteä hiihtämään tai Nuuksioon tai vaikka sukuloimaan. Tai kuljettaa mitään käsilaukkua isompaa.
Mutta on aika monta muttaa. Periaatteessa Autojen Teemu Selänne on ihan kelpo auto. Sillä kyllä pääsee mihin tarvitsee – ainakin vielä. Vieroksun myös ajatusta pistää isoa siivua säästöistä uuteen autoon, ja yksityisliisauskin hieman oudoksuttaa. Eikä uutta tietokoneita ja sähkölaitteita sisältävää autoa korjata jeesusteipillä ja perusrassauksella kuten Teemu Selännettä.
Autonhimo tuntuu periaattellisella tasollakin jotenkin väärältä. Näinä ilmastoahdistuksen täyttäminä aikoina (vaikka uusi vähäpäästöinen auto varmasti ATS:ää ekologisempi vaihtoehto olisikin) auton omistaminen ei houkuttele. Ja ylipäänsä autonhimo horjuttaa stadilaisen fillaristivihreän identiteettiäni. Olenko kohta samanlainen kuin kaikkien autoilijoiden sankari Harry Bogomoloff, jonka mielestä autoilu on ihmisoikeus, minkä takia meidän kaikkien on päästävä pysäköimään suoraan Stockan eteen.
Auton omistaminen ja sellaisen hankkiminen on niin vaikea aihe, että asia varmasti ratkeaa vasta sitten kun Autojen Teemu Selänne lopettaa uransa ihan oikeasti ja on pakko hankkia uusi kaara.
Kuvassa minä ja norjalaiskollegan Defender. Kyllä sellainen auto on hieno auto jonka katolle voi kiivetä juomaan kaljaa (jos ei aio autoilla).
ramin
Siellä kehä kolmosen sisäpuolella ymmärrän hyvin autottomuuden edut ja sen mahdollisuudet. Täällä Pohjois-Karjalan maaseudulla ilman olisi melko vaikeaa jo elää (saati sitten käydä töissä kun bussit kulkevat jokseenkin onnettomasti). Mutta kyllä itselläkin on autokuumetta – nyt olisi mahdollisuus vaihtaa iso citymaasturi johonkin pienempään ja näppärämpään joka samalla kuluttaa vähemmän kun ison auton tarvetta varten on hommattu tuleva matkailuauto…
Sinällään vain ikävää että kun asuu sopivan kaukana isommasta kaupungista niin plugin hybriditkin ovat vähän onnettomia – päivän ajoja ei mitenkään saa pelkällä sähköllä hoidettua. Ja taas täyssähköt maksavat vielä aivan liikaa etenkin kun itse en koskaan ole ollut innokas ostamaan uutta autoa.
Lotta
Jep, kun elämä on pääosin kehä ykkösen sisäpuolella, niin pärjää arjessa kyllä ilman autoa. Mut heti jos haluaa vaikka lähteä edes lähimpiin metsiin (Sipoonkorpi, Nuuksio tms.) niin on aika hankalaa.
Täyssähkö kyllä kiinnostaisi muakin, mutta ovat ihan älyttömän hintaisia. Eikä kyllä ole lähistöllä mitään latauspaikkojakaan, pitäisi vissiin ajaa Hesburgerin parkkikselle tms. aina jos haluaisi auton latinkiin 😀