Enemmän peruskestävyyttä, kiitos!

Vaikka olenkin treenannut jos sun vaikka mitä jo vuosia, systemaattinen pk-treeni tuntuu minulle silti jollain tavalla uudelta jutulta.

En ole ollut koskaan mikään hirmuinen peruskuntoharjoittelun ystävä. Kun aikoinaan aloittelin kaljanjuonnin ohella liikkumisen, en tiennyt mitään mistään sykealueista tai kestävyysharjoittelun perusteista. Sen kun juoksin, liian lujaa ja ilman minkäänlaista kuntopohjaa, minkä takia juokseminen tuntuikin usein aika hirveältä. Crossfitissä taas peruskestävyystreeni jää pääsääntöisesti treenaajan itsensä harteille. Ja kuka haluaisikaan tehdä pitkää ja maltillista, kun voi tehdä lyhyesti kovaa räkä poskella! Pk-treeni vaatii itsekuria ja säännöllisyyttä, mitä harvalta treenaajalta löytyy. Tai ainakaan itseltäni.

Viime viikolla kävin kahden ja puolen tunnin sauvakävelylenkillä Sipoonkorven kansallispuistossa. Hauskaa oli ja syke pysyi alhaisena! Lasit saatu Gloryfylta.

Vaikka peruskestävyystreeni on äärimmäisen tärkeää, siinä on pari perustavanlaatuista ongelmaa: se on vaikeaa, hidasta ja usein todella tylsää.

Jos en keskity täysillä, minun on vaikea pysyä pk-alueella. Heti kun keskittyminen herpaantuu, alan kiihdyttää tahtia ja päädyn alta aikayksikön vauhtikestävyysalueelle tai vähintäänkin pk:n ylärajoille. Ei ole mieltä aina juosta pk-alueensa ylärajoilla, joten pitkiä pk-treenejä on hyvä tehdä muilla tavoin, esimerkiksi hiihtäen, pyöräillen tai sauvakävellen.

Toinen haaste, ja itselleni yksi suurimmista, on hitaus. Vaikka ainoat mittarit tässä vaiheessa treenikautta ovatkin syke ja aika, en voi sille mitään että vilkuilen tahtia ja tunnen huonoutta koska juoksen niin mahdottoman hitaasti. Kun aikoinaan aloin juosta, mitään tietämättömänä ajattelin että sellainen reilu kymppi tuntiin on varmaan ihan normaali aloittelijan aika ja laputin menemään, ja tuo tahti on edelleen mielessäni jonkinlainen juoksemisen minimistandardi. Mielenkiinnosta kävin kaivamassa ikivanhoja Movescount-datoja ja kävi ilmi, että ei silloinkaan todellakaan mitään pk:ta ole menty: esimerkiksi reilun yhdeksän kilsan lenkillä keskitahti on ollut 5:50 ja keskisyke messevät 158. Nyt mennään reilusti hitaammin, mutta myös 25-30 pykälää alhaisemmilla sykkeillä.

Pitkällä sauvakävelylenkillä sain ajettua samalla sisään Hoka One One Torrentit (saatu). Saman merkin Speedgoat 2:t ovat olleet jo pari vuotta luottopolkukenkäni, nyt sain testattavaksi vähemmän vaimennetut ja leveälestisemmät Torrentit, joissa ainakin ensimmäisten lenkkien perusteella on mukavan mukava tuntuma ja hyvä pito.

Olen onneksi tajunnut, että pk-treenin ei tarvitse olla tylsää. Juoksulenkit olen viihtynyt hyvin omissa ajatuksissani tai podcasteja kuunnellen, ja pidempiin treeneihin olen mankunut ystäviä ja kylänmiehiä mukaan seuraksi ettei tarvitse yksin laputtaa menemään. Parhaimmillaan pitkät treenit ovatkin olleet enemmän sosiaalista yhteistä aikaa kuin “treenejä” siinä ryppyotsaisimmassa mielessä: toissaviikonloppuna teimme miehen kanssa eväsretken Nuuksioon ja viikko sitten lähdimme Annin kanssa vaihtamaan kuulumisia kahden ja puolen tunnin lenkille Sipoonkorpeen.

Tällä hetkellä treenaamiseni on pitkälti painottunut pk-harjoitteluun, kun ensimmäiset viikot polkujuoksuvalmennusta ovat takana. Odotan innolla, millaista kehitystä vajaan puolen vuoden aikana saadaan aikaiseksi. Tällä hetkellä ainakin tuntuu, että Pyhän Tunturimaratonilla nähdään varmasti paljon parempi juoksija kuin tällä hetkellä!

NUTS House tarjoaa minulle treenit ja osallistumisen Pyhän Tunturimaratonille.