Massia, hilloa, hynkkyä, valuuttaa. Tänä syksynä bloggaajat ovat puhuneet paljon rahasta, jotkut asiaa ja jotkut turhanpäiviäisyyksiä. Tässä minun kolme teesiäni rahahommiin.
Tekijä: Lotta Page 25 of 41
Herätessä on pimeää. Töihin polkiessa on pimeää. Kun lähtee töistä, on pimeää. Miten pimeyden saisi selätettyä ja itsensä kammettua sohvan sijasta salille?
Kohta on talvi ja toivottavasti myös lunta. Haavelistalla on nimittäin aika monta juttua jotka haluaisin tehdä.
Arkielämässä on kaksi faktaa: töissä on käytävä, ja omalla autolla tai julkisilla meneminen on tuskallista. Tätä on paljon pyydetty, joten: miten sujuu matkustaminen omin voimin vuoden ympäri, mitkä ovat parhaat varusteet työmatkapyöräilyyn ja miten selviää jatkuvasta hikisyydestä?
Koska elämä on nyt ollut vähän, no, hektistä, välipalana paasaamisen lomassa hyvin sattumanvaraisia faktoja ja nippelitietoa!
Reilu vuosi sitten sain valmiiksi melkein vuosikymmeneksi roikkumaan jääneen yliopistotutkintoni. Luukutin töiden ohella kahdeksassa kuukaudessa kasaan 55 opintopistettä, ja vaikka tahti olikin järjetön, muistin kuinka kivaa opiskeleminen onkaan. Ja nyt olen taas koulussa, tällä kertaa tosin paljon hitaammalla tahdilla ja ilman valmistumispaineita.
Suunnon uusi lippulaivamalli on jykevä sporttikello, jossa on erinomainen akunkesto mutta petrattavaa käyttäjäkokemuksen puolella.*
Vuoden viimeinen polkutapahtuma summattuna yhteen virkkeeseen: oli kivaa, kunnes ei ollut enää yhtään kivaa.