Lauantaina juostaan Kolilla. Olenko valmis? Olenko treenannut? Vastaus saattaa yllättää!
Tekijä: Lotta Page 26 of 41
Muutama päivä sitten Hesarin etusivulla oli Elisan mainos, jossa teleoperaattori kehui olevansa työnantaja, joka ymmärtää että työntekijöillä on muutakin elämää kuin duuni. Yhä useampi yritys houkuttelee työntekijöitä erilaisilla lupauksilla siitä, että perhe-elämä tai muut mielenkiinnon kohteet eivät kärsi työnteosta. Tällaisille avauksille sitten aplodeerataan innolla.
Mutta kun asiaa ajattelee tarkemmin, onhan se aikamoisen absurdia, että aikamme positiivisia poikkeuksia ovat yritykset, jotka sanovat julkisesti että duunareilla on myös oikeus omaan elämäänsä ja lastensa näkemiseen sekä tarpeeksi aikaa hyvinvoinnistaan huolehtimiseen ja nukkumiseen. Eli toisin sanoen olemme kollektiivisesti sitä mieltä, että ei oikeastaan ole moista oikeutta. Että jos työ ja muu elämä ovat törmäyskurssilla, oman elämän joutaakin väistää.
Eli katkelmia päänsisäisestä keskustelusta, kun heräsin lauantaina aamulla ennen puolimaratonin soutamista kipeään oloon.
Viime päivät on kohistu siitä, ovatko koulujen liikuntatestit vaarallisia. Tästä innostuneena muistelin omien kouluvuosieni parhaita liikuntatestimuistoja. Tässä viisi suosikkitestiäni.
Jos on jalat, osaa juosta. Vai osaako sittenkään? Ja miksi olemme niin leväperäisiä, mitä tulee oikein treenaamiseen?
Maailma on lähes valmis, nyt kun Lidlistä saa vihdoin irtonamuja. Mutta millaisia karkkeja sieltä löytyy? Ja mistä löytyy ahneuden mittapuu, kun punnitusta ei joudukaan suorittamaan itse?
Ai että miksi kannattaisi filmata omia treenejään? No ainakin siksi, että se tekee hyvää itsetunnolle ja luo uskoa omaan tekemiseen. Tai sitten ei.
Olin torstaina niin hienoissa ja övereissä juhlissa että en tiennyt sellaisia olevan kuin elokuvissa. Työpaikkani täytti 20 vuotta, mitä juhlittiin Tukholman vanhassa linnanarkistossa niin komeasti että en osaa edes kuvailla kuinka siistiä kemuissa oli: oli kuolleiden päivän paraatia, akrobaatteja, tulennielijöitä, napatanssijoita, bändejä, käärmeitä, alaston mies jättimäisen ilmapallon sisällä ja jos vaikka mitä muuta.
Ja trapetsi.
Muutama päivä sitten saimme taas lukea, kuinka autoilija on tahallaan ohittanut pyöräilijäporukan niin läheltä, että useampi fillaristi kaatui ja joutui sairaalaan. Auto ei tietenkään pysähtynyt vaan kaasutti pois. Somessa kiertää taajaan kuvia, joiden teksteissä ammattikuskit fantasioivat pyöräilijöiden kaatamisesta.
Autoilijat, mikä helvetti teitä riivaa? Saatteko oikeasti kiksejä siitä, että pahimmassa tapauksessa vammautatte tai tapatte kanssaihmisiäsi?*
Säännölliseen treeniin ja säntillisempään elämään palaamista on kestänyt nyt kuukausi. Neljän viikon tarkkailujaksoon on mahtunut melkoisen kattava otos meikäläisen normaalia elämää: pari perusviikkoa ja muutama sellainen pätkä, joiden jäljiltä tuntee jääneensä kiirejyrän alle.