Vesipelkoinen uimakoulussa

Yksi syksyn siisteimmistä ja jännittävimmistä jutuista käynnistyi maanantaina, kun pääsin mukaan Arenan järjestämään uimakouluun. Viiden viikon aikana opetellaan rintauinnin ja vapaan tekniikoita maailmanmestari Hanna-Maria Seppälän johdolla. Miten sujui uimakoulun startti toimintakykyiseltä vesipelkoiselta?

Uimakoulussa Allas Sea Poolilla. Hanna-Maria antamassa tekniikkavinkkejä.

Kun sain kutsun Arenan uimakouluun, olin yhtä aikaa innoissani ja kauhuissani. Kunnollisen uintitekniikan oppiminen on jo vuosia ollut haavelistallani, mutta se on jäänyt toteuttamatta, koska pelkään vettä.

Mitä vedessä olemisen kammooni tulee, kuvailisin itseäni toimintakykyiseksi vesipelkoiseksi. Vedessä oleminen jännittää minua valtavasti, mutta kammostani huolimatta rakastan puljata vedessä esimerkiksi snorklaten, ja olen kokeillut monia vesilajeja surffauksesta laitesukellukseen ja käynyt myös muutamalla minitriathlonilla. Kaikkea vedessä olemistani sävyttää kuitenkin jatkuva pelko siitä, että olen vihamielisen elementin armoilla.

Opettelussa käytetään jos jonkinmoisia apuvälineitä.

Vaikka uimakoulussa virallisesti harjoitellaankin rintauinnin ja vapaauinnin tekniikkaa, asetin itselleni varsinaiseksi tavoitteeksi itse tekniikoiden takana sen, että ylitän itseni. Ja minähän ylitin jo ensimmäisellä kerralla! Hanna-Maria palasteli uintitekniikoita pieniksi osasiksi ja antoi vinkkejä joiden avulla uimiseen ja vedessä olemiseen tuli ihan uutta tehokkuutta. Ja yhtäkkiä minä uin ihan oikeaa rintauintia melkein koko altaanmitan, jokaisella hengityksellä pinnan alta nousten. Ei ehkä kuulosta kummoiselta, mutta minulle tämä oli valtava edistysaskel kohti sulavampaa uintia. Vapaauinnissa ei vielä samanlaista jättiloikkaa otettu vaan pelko sai vallan ja homma meni sekoiluksi, mutta onhan tässä vielä monta viikkoa aikaa.

Melkein kuin oikea uimari!

En olisi uskonut että voin olla näin fiiliksissä uimisesta. Meillä on mukana aivan mahtava porukka, ja uskon että kuukauden päästä altaasta nousee ihan uudella tasolla uivia tyyppejä – minä mukaan lukien.

Kuka olisi uskonut, että uimakoulussa voi olla näin hauskaa!

Lue myös:
Pieniä suuria oivalluksia
Muualta ei voi ponnistaa kuin omalta tasoltaan
Elämä on tekniikkalaji
Epätodennäköinen uimari

// Osallistumisen uimakouluun ja uintivarusteet kustantaa Arena.

Previous

Varmaan vähän liikaa intohimoa (tai liian vähän korkkareita)

Next

“Minulla ei ole aikaa liikkua”

4 Comments

  1. cara

    Otettiinko tuolla hyvin vesipelkoisuus huomioon?

    Nim.merk. Saatan saada paniikkikohtauksen jos pää painuu veden alle (pitäisi vissiin totutella siihen rauhallisessa ympäristössä yksin, niin pärjäisi ehkä uimahalleissakin jatkossa..), minkä takia en ole oikein oppinut uimaan ja välttelen koko hommaa.

    • Lotta

      En tuonut varsinaisesti omaa pelkoani esiin mutta Hanski kyllä bongasi sen nopeasti ja antoi tosi hyviä vinkkejä siihen, miten esim. kropan asento edesauttaa hapenottoa.

      Mulle auttoi tosi paljon että kävin ajan kanssa uimahallissa aikoinaan harjoittelemassa pään painamista veden alle, keuhkojen tyhjentämistä vedessä jne. Mä vihasin ennen pään painamista veden alle mutta nyt se sujuu ihan ongelmitta. Hengittämisen kanssa onkin sitten välillä toinen juttu 😀

  2. Piia

    Tämä oli jälleen ihan mahtava postaus. Itse olen ollut vesipelkoinen “aina” – luulen että tuo pelko on tullut noin ekaluokkalaisena yli 30 vuotta sitten koulun uintireissulla kun aioin painua veden alle isompien seurassa omaa innokkuuttani / osaamattomuuttani. Peruskoulussa opettaja ei opettanut uimaan ja teininä ei kehdannut enää kertoa että en osaa uida kunnolla. Vanhempien osalta uimakouluihin kuskaamista ei ole voinut odottaa meidän lapsuudessa.

    Astuin kuvainnollisen valtavan korkean kynnyksen yli pari vuotta sitten ja osallistuin uintitekniikkakouluun. Kävi vain niin hullusti että menin suoraan jatkokurssille opettajan arvoidessa, että se onnistuu. Mutta sielläpä selvisikin että pään veden pinnan alle painaminen oli jo vaikeaa. Kävin silti sinnikkäästi tuolla kurssilla ja vihdoin opin rentoutumaan vedessä. Rintauintikin löytyi sujuvasti.

    Nyt on haaveena oppia vapari. En vain käsitä, miten ne jalat saa kellumaan ja kuinka sen paniikinomaisen sätkimisen muutettua sulavaksi vuoropotkuksi ja sulokkaaksi liukumiseksi. Mutta olen päättänyt että se vielä löytyy. Mut löytää vielä tässä joskus myös triathlonin parista, se on päämäärä.

    • Lotta

      Kiitos! On kiva kuulla että en ole ainoa jolle uiminen on tuottanut jännitystä ja haasteita – ja että niistä voi päästä yli!

      Vedessä rentoutuminen on kyllä tosi vaikeaa, mutta kun se onnistuu, muuttuu uiminenkin tosi paljon helpommaksi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Powered by WordPress & Theme by Anders Norén