Ylistäkää herraa! Ainoa ihmisen tarvitsema ravintoaine, taivaan manna Nutella käy internetin mukaan myös hiusten värjäykseen! Sillä saa tietystikin ihanan pähkinänruskean sävyn. Tätä on pakko koittaa, varsinkin kun hiusten vaalentaminen hunajalla toimi niin hyvin.

Innoituksen aloittaneessa videossa hiukset värjätään Nutellalla ja kondensoidulla maidolla. Niitä ostoskoriin siis, vaikka Nutskun huuhtominen viemäristä tuntuukin ikävältä ajatukselta.

Vähän tuntuu ikävältä ajatukselta myös Nutellan levittäminen hiuksiin. Tarkalleen ottaen olen sitä mieltä että näin hienoa ruoka-ainetta ei levitetä edes iholle nuoltavaksi, ei oli kuinka perverssi tahansa. Jotain kunnioitusta sentään!

Mutta kemialliset hiusvärit ovat ikäviä iholle ja ympäristölle, mutta kyllähän sitä läävämuijakin välillä vaihtelua kaipaa.

Joten ei muuta kuin hommiin. Ensin pesin hiukset, ja sitten tartuin Nutellapurkkiin. Ja lappasin sitä suuhun, lusikalla, jääkaappikylmänä. Hiusteni väri ei muuttunut.

Koska hei valoja päälle nyt! Hasselpähkinä-suklaalevitteessä ei ole mitään sellaista, mikä voisi oikeasti värjätä hiuksia. Ei edes kondensoituun maitoon sotkettuna.

Googlasin tätä juttua, ja kas. Internezin täydeltä samaa videota ja sen väitteitä toistavia juttuja. Klikkijuttuja tiedäthän. Ei kritiikkiä, ei kyseenalaistamista. Eikä yhtään mitään tolkkua!

Että tarkkana täällä somessa. Jos se ei ole Nutellaa, on iso mahdollisuus että se on paskaa. Instagram-filtterin takaa ei välttämättä erota, kumpaa.