Kategoria: Pumpui Page 23 of 41

Uuden vuoden treenitavoitteet

Uusi vuosi, uusi minä. Ei vaineskaan. On kuitenkin hyvä hieman miettiä, mitä kaikkea haluaisi puuhastella seuraavan kalenterivuoden aikana.

Shokkiyllätys: epäsäännöllinen ja epäjohdonmukainen treeni ei tuonutkaan tuloksia!

Eli kertomus siitä, kuinka kirjoittaja kuvitteli itsestään liikoja, sai tukkapöllyä todellisuudelta ja oppi (toivottavasti) jotakin uutta.

Mikä nykynuorisoa vaivaa?

Mikä nykynuoria vaivaa? Miksi parikymppiset ovat niin kauhean… kunnollisia, määrätietoisia ja harkittuja?

Kuolemanvaaraa, juoksuseikkailuja ja laatufiktiota: vuonna 2018 lukemani kirjat

2018 oli uuden lukuinnostuksen vuosi. Pääsinkö 50 kirjan tavoitteeseen? Mitkä olivat mieleenpainuvimmat kirjat? Ja mitä lukuhistoria kertoo menneestä vuodesta?

Top 9 eli mitä tapahtuikaan vuonna 2018

Mitä kaikkein tykätyimmät Instagram-kuvani kertovat kuluneesta vuodesta? Ainakin uusista saavutuksista ja vähän haikeistakin jutuista.

Joulujeesustelijat, top 5

Joulu on ohi, ja olen iloinen siitä. Koska tänä vuonna erilaisia joulujeesustelijoita oli niin paljon. Tässä inhokkini pahemmuusjärjestyksessä ärsyttävimmistä alkaen:

Kahvin juomisen vähentäminen – uhka vai mahdollisuus?

Yksi syksyn ihmiskokeitani on ollut kahvinjuonnin vähentäminen. Onko sillä ollut vaikutusta, ja mihin?

Testissä Oura

Tätä on toivottu: testissä suomalainen unta ja palautumista seuraava Oura-älysormus.

Yksin treenaamisen ilot ja haasteet

Yksin treenaaminen on vaatinut totuttelua, mutta tällä hetkellä se sopii minulle parhaiten.

Milloin viimeksi

Maanantain ratoksi hieman hömppää! Milloin viimeksi itkin, nauroin ja kokeilin jotain uutta?

Page 23 of 41

Powered by WordPress & Theme by Anders Norén