Jouduin elämäni ensimmäistä kertaa työttömäksi viime syksynä. Lopulta siitä tuli juuri se episodi, jonka elämääni tällä hetkellä tarvitsin.
Jos olette seuranneet blogiani yhtään pidempään, tiedätte että suhtaudun työntekoon melkoisella hartaudella. Töiden tekeminen on aina ollut tärkeä osa identiteettiäni, välillä jopa liiankin tärkeä (siitä voitte lukea lisää Burnaripäiväkirjat-postaussarjasta).
Tätä taustaa vasten oli melkoinen mullistus saada elämänsä ensimmäistä kertaa kenkää. Työsuhteeni purettiin puolen vuoden koeajan päätteeksi, ja yhtäkkiä kaikki olikin täysin auki.
Aluksi työttömäksi jääminen oli shokki. Vaikka tiesin että työsuhde loppui minun ja organisaation kulttuurin yhteensopimattomuuden takia eikä siksi että olisin työssäni huono, tunsin itseni hetkellisesti maailman suurimmaksi epäonnistujaksi. Kun puolen päivän varoitusajalla katoaa tieto tulevasta ja toimeentulosta, myös taloudellinen pärjääminen ahdistaa. (Tässä vaiheessa säästöistä on ihmiselle suuri ilo, mutta se on toisen postauksen aihe se.)
Lopulta potkujen saaminen oli kuitenkin parasta, mitä minulle on vuosiin tapahtunut.
Ensinnäkin se pakotti muutokseen. Oikeasti olin pitkään kipuillut sitä, kuinka tehdä asioita omilla ehdoillaan ja silti tehdä töitä ja ansaita rahaa. Kyse ei ollut siitä ettenkö olisi halunnut tehdä töitä, mutta olin kaivannut parempaa hallintaa siitä miten niitä töitä tehdään.
Pakollinen tauko työelämästä myös toi tarvittavaa etäisyyttä töihin. Kirjoitin jo Burnaripäiväkirjoissa siitä, kuinka hyvä oli huomata että maailma rullaa ihan sujuvasti minun panostani. Sama kävi työttömyydenkin kanssa: tunsin aluksi huonoa omatuntoa siitä, että en enää ollutkaan hyödyllinen jokaikinen päivä. Kun lähdin keskellä päivää pitkälle pyörälenkille, uimaan ja kahville lukemaan kirjaa, tuntui kuin olisin tehnyt jotain laitonta. On hyvä huomata, että iso osa paineista ja vaatimuksista tuleekin lopulta vain oman pään sisältä.
Vaikka fudut saivatkin hetkellisesti itsetunnon alhaalle, huomasin nopeasti että minulla ja osaamisellani on kysyntää. Kun uskaltauduin julkisesti somekanavissa kertomaan että olen vapaalla, yhteydenottoja alkoi tulla saman tien. Kävin keskusteluja monesta kiinnostavasta työpaikasta, mutta mikään ei natsannut, puolin tai toisin. Projektitöitä ja keikkoja alkoi tulla, ja niiden parissa tunsin oloni kotoisaksi.
Oikeasti olin jo pitkään kypsytellyt jossakin mielen perukoilla yrittäjäksi ryhtymistä. Vakituisten töiden kiirerallissa ja hyvän toimeentulon pehmittämässä elämässä vain en ollut uskaltanut tehdä ratkaisua joka oikeastaan ratkaisi isoimman ongelmani: kuinka tuntea hallitsevansa omaa elämäänsä paremmin ja sovittaa työ ja muut hommat yhteen parhaaksi katsomallaan tavalla?
Kun nyt mietin, mitä kaikkea olen tehnyt potkujen jälkeen (muun muassa hypännyt mukaan Noshtin jengiin, konseptoinut suurempaa urheilumarkkinoinnin kokonaisuutta, kehittänyt verkkokauppaa ja uutiskirjeitä, viestinyt vastuullisesta sijoittamisesta, kirjoittanut blogipostauksia, konsultoinut sisältömarkkinoinnista ja kääntänyt pari kirjaa – ja treenannut, lukenut kirjoja ja nukkunutkin ihan hyvin), tajuan että en olisi tehnyt näistä mitään, jos en olisi saanut potkuja ja joutunut pohdiskelemaan mitä ja miksi ja miten haluan asioita tehdä.
Tärkeintä tällä hetkellä on elää itsensä näköistä ja itselleen rehellistä elämää – ja tehdä töitä itsensä näköisesti. Siksi halusin firman nimenkin heijastavan tätä. Mikä ihmeen Whole Lotta Hustle ja mitä ihmettä minä teen, siitä lisää täällä.
// Töitä ja treeniä Instagramissa: @lottapumpui //
Lue myös:
Työttömyys – uhka vai mahdollisuus?
Työnhaku on kuin olisi Tinderissä ja muut asiat jotka olen oppinut työttömyydestä
Mikä minusta tulee isona?
Mistä tietää missä on hyvä?
1 Pingback