Kuukausi: toukokuu 2019 Page 2 of 3

Miten selvitä kun on ihan saamarin väsynyt?

Viime viikkoina olen vähän reipastunut, mutta silti ison osan ajasta olen todella väsynyt. Niin väsynyt, että päivässä ei ole yhtäkään kovin virkeää hetkeä, ja että kaikki tekeminen tuntuu ponnistukselta.

Kukaan ei tiedä mistä tämä johtuu, en minä itse eivätkä lääkärit. Tekemisen raskaus on nimenomaan fyysistä, vaikka en kiellä etteikö tässä olisi jotain syvää sielullistakin väsymystä. (Siis totta kai on.)

Kaikki kuihtuu, kuolee pois

Pääosin olen oikein tyytyväinen siihen millainen olen, mutta yhdessä asiassa en: haluaisin olla viherpeukalo. Voiko kasvi-ihmiseksi tulla? Vai onko jossain kosmisessa osaamisjaossa päätetty, että tuon ihmisen ympärillä kaikki vihreä kuihtuu enintään viikossa?

Onko tyytyväinen ihminen tylsä?

Minulla on ollut hieman vaikeaa viime aikoina. Tai siis oikeastaan vaikeudet johtuvat siitä, että ei ole ollut laisinkaan vaikeaa. Irtoaako tyytyväisestä ihmisestä mitään kiinnostavaa?

Noin viikon olut: Carillo Bitter Karpalo

Oluen ystävinä Teräsmeduusat arvioivat noin viikottain meduusan verkkoon tarttuneen oluen tai useampia.

Noin viikon olut -palstalla on ollut viime aikoina hieman hiljaisempaa. Nyt palaamme rakastetun sarjamme pariin, mutta hieman yllättävällä ja perinteitä huokuvalla juomatuotteella*.

Dicken, Cocks ja muut suosikkijoukkueeni nimen perusteella

Käsipallosta en tiedä mitään, mutta Cocksin ja Dickenin kamppailu ilahduttaa minua aina. Lisäksi se saa minut miettimään urheilujoukkueiden nimeämisen jaloa taitoa.

Millainen on urheilijan ekojalanjälki?

Viime aikoina on puhuttu paljon eri elämän osa-alueiden ympäristökuormasta, ja hyvä niin. Minua kiinnostaa, kuinka iso mahtaa olla harrastusten ekojalanjälki, millainen on kaltaiseni pulliaisurheilijan haitallinen vaikutus ympäristöön –  ja miksi moni ekojeesus toimii kovin ristiriitaisesti.

“Miksi sinulla ei ole lapsia?” ja muut kysymykset jotka voit jättää kysymättä

Lapsien hankkiminen tai niiden hankkimatta jättäminen ovat päätöksiä, jotka eivät kuulu kenellekään muulle kuin asianosaisille. Miksi niistä silti meuhkataan niin hirveästi?

Hyvät ja huonot uutiset

Maailmassa sattuu ja tapahtuu. Ennen ei esim. kiinnostunut yhtään mitä kuninkaallisille sattuu, mutta nykyään kiinnostaa. Ehkä se on keski-ikäistymistä sitten (puhelimen tekstinsyöttö ehdotti “keski-jäykistymistä”, ja en tosiaan tiedä viittaako se keski-ikäiseen jämähtämiseen vai johonkin ihan muuhun.)

Joka tapauksessa, käydääns vähän läpi äskettäin sattuneita juttuja.

Urheilusta, painosta ja vähän napaläskistäkin

Miltä urheilijan kroppa näyttää? Saako urheilijalla olla napaläskiä? Pitääkö laihduttaa siksi, että pärjäisi paremmin harrastuksissaan?

Kaikkea ei voi saada (ainakaan samaan aikaan)

Upea ura, menestyvä blogi, kukoistava seuraelämä, nousujohteinen treeni, hienoja reissuja. Ja samaan aikaan tarpeeksi aikaa olla yksin, palautua riittävästi, nukkua tarpeeksi, kerätä rahaa säästötilille, pysyä järjissään. Voiko kaiken saada kerralla? Tai onko kaikkea edes mahdollista saada?

Page 2 of 3

Powered by WordPress & Theme by Anders Norén