Aloitetaan tunnustuksella. Olen aikoinaan monta kertaa sanonut näin: “Miten kukaan voi lihoa kymmenen kiloa huomaamattaan?”
Nyt tiedän. Helposti, niin kovin helposti.
Kävi sillä lailla hassusti, että otin reilun puolen vuoden aikana melkein kymmenen kiloa lisää elopainoa. Salavihkaa. Tavallaan olen kyllä tiennyt, että kiloja on karttunut. Olen käynyt vaa’alla ja nähnyt itseni peilistä, tuntenut vaatteiden kinnaavan. Mutta varsinainen ahaa-elämys tapahtui vasta eräänä aamuna itseni punnitessani: kesän jäljiltä painoin hieman yli 60 kiloa, nyt melkein 70.
Syyt painon karttumiseen ovat ilmiselvät, jos itse karttuminen ei: on ollut “vähän kaikenlaista”. Tosi paljon duunia, aiempaa vähemmän kovaa treeniä, turhan paljon safkaa. Normaalia elämää, toisin sanoen. Ei ole tarvittu hirveästi sipsipusseja ja jokailtaisia karkkiorgioita, vaan vain hieman pienempää aktiivisuutta ja samanlaista safkaamista kuin reippaamman liikkumisen aikana.
Nolottaa, että olen ollut sellainen törppö, joka on ääneen ja julkisestikin ihmetellyt, miten kukaan voi mahdollisesti lihoa tuosta vain skandaalimaiset kymmenen kiloa. Kai sitä on välillä pakko itse kokea jotakin todetakseen, että on ollut aikamoinen nuija.
Tiedän kyllä, että kiloja lähtee taas kun treeni-intensiteetti nousee ja työmatkafillarointi säännöllistyy. Laihtumisen halulleni* on oikeastaan kaksi syytä: Ensimmäinen ja polttavin on se, että en haluaisi ostaa uusia vaatteita. On harvoja asioita, joista pidän vähemmän kuin vaatteiden ostaminen (urheiluvaatteet pois lukien). En millään haluaisi mennä kaupoille etsimään vaatteita nykyisten tilalle. Toiseksi lisääntyneestä elopainosta ei ole mitään hyötyä urheilutavoitteisiini nähden. Mutta turhaa stressiä en halua painosta ottaa. Mikä laulaen tulee, se viheltäen menee, vai miten se oli?
*Ei sillä että olisin tehnyt mitään toimenpiteitä asiain tilan muuttamiseksi. Paitsi että olen tallentanut asiaan liittyviä meemejä, tietenkin.
Mape
Olen ollut ikäni ns. ”läpipasko” ja saanut syödä mitä sattuu, miten sattuu ja milloin sattuu. Aloitin syksyllä opinnot ja lopetin satunnaisen tupakinpolton. Muuta ei tarvittu, kuin aktiivista istumista tenttikirjojen ääressä. Päivittäinen töissä aiemmin kertynyt reippailu ja työmatkaliikunta jäivät myös ohjelmasta.
Eivät nuo kilot mitenkään hiipimällä tulleet, vyötärönsuhat kiristää ja hypellessä hyllyy kovemmin. Mutta se ryhtyminen korjausliikkeisiin, se se vasta tympiikin.
Tsemppiä meille!