Viimeiset pari viikkoa treenit ovat menneet hyvin. Olen käynyt monta kertaa viikossa crossfitissa, juossut pari lenkkiä siihen päälle, pyöräillyt sekä huviksi että hyödyksi. Tunnen kehittyväni, kovakaan treeni ei ole vienyt yöunia, tekniikka on ollut mukana, samoin pää.
Ja se jos mikä on mahtavaa! Tuntuu vihdoin siltä, että kroppa oikeasti suostuu ottamaan treeniä vastaan ja haluaa kehittyä.
Samalla kuitenkin alkaa epäilyttää. Aina kun olen ikinä mistään asiasta leijunut, paluu maanpinnalle on tapahtunut nopeasti ja rajusti (kuten tästä postauksesta hyvin muistamme.) Tuntuu että viimeisten vuosien aikana hyvää boogieta ei ole riittänyt kuin muutamaksi viikoksi kerrallaan, minkä jälkeen elämä tai vähintäänkin onneton palautuminen on heittänyt kapuloita rattaisiin. Jännityksellä olen odottanut, joko nyt tulisi stoppia, joko tänä iltana kroppa käy sellaisilla kierroksilla että uni ei tule.
Toisaalta pitäisi varmaankin miettiä sitä, miksei treeni voisi kulkea hyvin enemmän kuin pari viikkoa kerrallaan. Onko mahdoton ajatus että joskus hyvin sujuminen olisikin sääntö eikä poikkeus? Ihan en uskalla vielä varmaksi sanoa, mutta fiilis on ainakin hyvä tällä hetkellä.
Sen verran olen taas innostunut treenaamisesta, että tekisi mieli hankkia uusia projekteja. Lupasin jo ilmoittautua ikämiesten crossfit-kisoihin, jotka käydään marraskuussa. Myös joku juoksuaiheinen haaste kiinnostaisi. Ja maastopyöränostohousut on jo puolitangossa jalassa. Ette uskokaan kuinka kivaa on kun innostaa!
Vastaa