Päivän HS kirjoitti ilmiöstä nimeltä fitness snacking. Testasin konseptia – näin siinä kävi!
Kategoria: Pumpui Page 20 of 41
Viime päivät on keskusteltu ihmisten sisäisistä kelloista. Sofia ansokkaasti kirjoittikin siitä miten iltavirkkuja syyllistetään, mutta ei ole kuulkaas aamuvirkuillakaan aina helppoa.
Siinä se nyt istuu, ihanan viidakkoon kätketyn kalliotemppelin edustalla ja meditoi. Vai onko sittenkään niin?
Siinä missä monille kevään varmimmat merkit ovat koirankakkaraivo tai allergiaoireet, minä tiedän talven taittuneen kun en lakkaa haaveilemasta uusista polkypyöristä. Nimenomaan monikossa.
Eli miksi itsensä vertaaminen muihin on ärsyttävä ja hyödytön refleksi sekä kuinka voisimme tehdä maailmasta vähän paremman paikan.
Yhteistyössä Nuts House
Ensimmäiset neljä viikkoa polkujuoksuvalmennusta ovat nyt takana. Mitä olen oppinut itsestäni juoksijana tässä ajassa?
Matkakuume, fillarikuume ja lenkkarikuume ovat tuttuja juttuja. Olenko mennyt rikki, kun olen viime aikoina potenut erityisen kovaa autokuumetta?
Mitä tapahtuu, kun huonosti paikallaan pysyvä koordinaatio-liikkuvuus- ja kehonhallintarajoittunut treenaaja laitetaan tunnille jolla tehdään juuri sitä missä hän on kaikkein huonoimmillaan?
Vaikka olenkin treenannut jos sun vaikka mitä jo vuosia, systemaattinen pk-treeni tuntuu minulle silti jollain tavalla uudelta jutulta.
Kun seuraavan kerran selaatte Instagramissa hameväen juoksupuuhissa otettuja kuvia, tarkemmin ottaen juoksulenkillä otettuja selfieitä, kiinnittäkääpä huomiota erääseen seikkaan: hämmästyttävän monessa otoksessa kuvan kohde kenottaa kummallisesti pää vinksallaan tai oudossa itse otetussa sivuprofiilissa sen sijaan että kasvot olisivat ergonomisesti suoraan kohti kameraa. Oletteko koskaan miettineet miksi näin on? Minä olen, ja luulen tietäväni miksi.