Peruna kerrallaan

Vierastan mottoja ja iskulauseita, mutta tätä periaatetta noudatan aina, kun to do -listan pituus hirvittää.

Parille päivälle on osunut hirmuinen määrä tekemistä. Viimeiset päivät nykyisessä työpaikassa ovat venyttäneet tehtävälistan hurjiin mittoihin, kun normaalihommien lisäksi olen siivonnut tiedostojani ja ohjeistanut asiakkuuksistani kopin ottavia miljoonasta eri asiasta. Huomenna pitäisi lähteä myös reissuun, joten pakkaaminen, pyykkääminen, kodin laittaminen reissunaikaiseen kuntoon ja blogiin tekstien ajastaminen ovat kaikki to do -lapulla odottamassa.

Eilen illalla makasin lamaantuneena sohvalla ja kauhistelin loppumattomalta tuntuvaa tehtävälistaa. Teki mieli vain jäädä peiton alle ja syödä säkillinen mandariineja eikä ainakaan ruveta käymään tehtävälistaa läpi.

Sitten muistin mitä äitini aina sanoo kun voivottelen loputtomalta tuntuvan urakan edessä: peruna kerrallaan.

Voiko olla parempaa ja yksinkertaisempaa neuvoa? Ei auttanut muu kuin käydä listan ensimmäisen perunan kimppuun. Kun hommat käsittelee yksittäisinä tehtävinä keskittymättä yhtään niihin muihin sen jälkeen odottaviin, tuntuu urakkaan käyminen paljon helpommalta. Ja niin perunakasa jos ei katoa niin ainakin alkaa pienentyä hyvää tahtia.

Tänään ja huomenna aion omistaa aikani käymällä perunoita läpi yksi kerrallaan, ja sen jälkeen pari viikkoa aion nauttia siitä harvinaisesta tunteesta, kun ei ole yhtään pottua joista huolehtia.

Lisää äitini viisauksista muuten tässä postauksessa!

Ps. Ei ollut yhtään perunaa kuvanottohetkellä, joten saatte tyytyä mandariiniin.

Previous

Vaatteesi kertovat että vihaat kroppaasi

Next

Muutoksia

2 Comments

  1. mses

    Peruna kerrallaan on mahtava neuvo. Jos itsellä on superpitkä todo-lista ja mitään ei huvita tehdä, suostuttelen itseni vain kirjaamaan ja lajittelemaan tehtävät paperille. Mitään muuta en vaadi itseltäni. Jotenkin kuitenkin sen listauksen teon jälkeen lähes aina tekeekin samalla höyryllä ainakin kasan pienempiä tai kivoimpia pois jaloista. Sama taktiikka toimii myös vaikkapa isojen projektisuunnitelmien kanssa: avaa nyt ainakin tiedosto, kirjoita otsikko siihen ja tallenna.

    • Lotta

      Joo, listaaminen auttaa. Ja se tunne on mahtava kun niitä saa ruksittua pois yksi kerrallaan ja tulee olo että ehkä se loppu joskus häämöttää 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Powered by WordPress & Theme by Anders Norén