Asioita tapahtuu, kun niitä laittaa tapahtumaan. Mutta mitä jos ei aina jaksa edes ajatella sitä mitä kaikkea voisi laittaa liikkeelle?
Riippumattoretkeily on helppoa. Sen kun heittää riippumaton reppuun ja pötkähtää siihen nukkumaan kun väsyttää. Vai oliko näin sittenkään? Nämä asiat olen oppinut riippumattoretkeillessäni:
Kävin helatorstaina juoksemassa Nuuksio Classic Trail Marathonin reitin. Juostessa pohdiskelin sitä, kuinka suhteellista kaikki lopulta on ja miten nopeasti oma henkinen mittakaava muuttuu.
Saitilla käy hurja määrä ihmisiä. Moni teistä reilusta viidestätoistatuhannesta kuukausikävijästä on niin sanottuja kantiksia, mutta paljon jengiä tulee myös Googlen kautta.
Minua kiinnostaa hirveästi se, millaisia ongelmia te googlaajat olette ratkomassa ja mitä tietoa etsimässä. On todella mahtavaa päästä kurkistamaan, joskin vain yhden haun ajaksi, mitä mielessänne pyörii.
Mielestäni hakukonehaut ovat nykyajan runoutta, joten koostin viimeisen kolmen kuukauden aikana tulleista hakujen parhaimmistosta pienen sikermän pitkästä aikaa:
Kaupallinen yhteistyö: Gorillasports.fi
Kotijumpan vihaajastakin kuoritaan himatreenihirmu, kun välineet ovat kunnossa. Itselleni avain siihen olivat kahvakuulat.
Jouduin elämäni ensimmäistä kertaa työttömäksi viime syksynä. Lopulta siitä tuli juuri se episodi, jonka elämääni tällä hetkellä tarvitsin.
Suunto 7:n sporttisen ulkokuoren alta löytyy tavallaan kaksi kelloa: Googlen käyttöjärjestelmää hyödyntävä älykello sekä Suunnon urheilukello. Älyominaisuuksiltaan laite on monipuolinen, mutta sporttipuolella on vielä petrattavaa.