Tänään vietetään kansainvälistä juoksupäivää. Sen kunniaksi Terikset kertovat ikimuistoisista juoksukokemuksistaan.
Lotta:
Moni juoksumuisto on tärkeä: maaliintulo ensimmäisellä polkumaratonilla, toiset treffit Akin kanssa Malminkartanon jätemäellä juoksukisan merkeissä, ensimmäinen lenkki vuosien kaljoittelu- ja rilluttelukierteen päätteeksi (ei hyvä lenkki mutta tärkeääkin tärkeämpi virstanpylväs). Parhaimpia juoksumuistoja ovat kuitenkin tavoitteettomat ja retkeilyhengessä tehdyt pitkikset.
Viime kevättalvella lähdimme Sofian kanssa juoksemaan Fuerteventuralle. Yhtenä päivänä suunnitelmissa oli juosta tulivuoren huipulle. Matkan varrella tapahtui jos jonkinmoista: eksyimme todella pahaenteiseen pihaan, jossa paikallinen sarjamurhaajalta näyttänyt ukko piti aaseja, riikinkukkoja ja muita otuksia eurolavoista kasatuissa aitauksissa. Päätimme paeta paikalta ja “oikaista” autiomaan halki oikealle reitille. Reittivalinta oli surkea, ja näimme kymmenittäin eläinten pääkalloja. Vuoren laelle päästyämme lähdimme juoksemaan takaisin rannikolle. Jostain syystä päädyimme kuitenkin juoksemaan uudelleen koko vuoren ympäri ja päädyimme aivan väärälle puolelle saarta. Emme jaksaneet enää juosta, joten liftasimme risan pakettiauton kyydissä takaisin kaupunkiin, jossa menimme suoraan hikisinä ja pölyisinä baariin juomaan palauttavat kaljat. Voiko parempaa ollakaan?
Nina:
Rakastin koululiikuntaa. Muistan ajatelleeni silloin, että tykkään kaikesta urheilusta paitsi pitkän matkan juoksusta. Pitkäksi matkaksi laskin kaikki 200 metriä pidemmät lenkit.
Siksi rakkain juoksumuistoni on ensimmäisen puolimaratonin maaliintulo lokakuussa 2008. Olin seurannut ystävääni maratonreissuille jokusen vuoden ajan, mutta vasta kesällä -08 sain itse herätyksen ja rupesin treenaamaan. Se puolikas on nopein tähänastisistani, karvan verran päälle pari tuntia. En tiedä juoksenko pitkiä matkoja enää koskaan, mutta olen tyytyväinen, että sekin hullutus on testattu.
Oikeastaan juoksun aloittaminen oli koko tämän Teris-henkisen “voin treenata ihan mitä vaan” -ajatusmallin alku. En löytänyt kuvaa ekalta puolikkaalta, mutta Crocs-pyrähdys kuvaa kyllä aika hyvin tämän hetken juoksumeininkejä.
Miia:
Kirjoitan juoksumuistoa lentokoneessa matkalla Madridista Helsinkiin. Siitä huolimatta, että olen mahdollisesti Teräsmeduusoista kaikkein vähiten juokseva. Edellisen kerran olen edes jossain määrin aktiivisesti harrastanut juoksentelua keväällä 2013 asuessani samaisessa Madridissa.
Parhaat juoksumuistoni liittyvät tuohon samaiseen kevääseen: juoksin ympäri kaupunkia, jota en vielä tuolloin tuntenut hyvin. Juoksin keväällä kukkivien puiden lomassa Retiron puistossa, juoksin yli 30 asteen helteessä pitkin Manzanaresin piennarta mäntyjen tuoksuessa, lukuisina iltoina hölkkäsin Templo de Debodin ympäri.
Sofia:
Näissä tuli ihan valinnanvaikeus. Eli antakaas kun täti alkaa jaaritella!
Ihan ensimmäinen lenkki oli tietysti hieno, samoin ensimmäinen puolikas ja mara. Maratoneista suosikkini on ehkä Ateena, jonka maaliintulo on ylittämätön. Tai kenties Mikon Kirkkolaakso-maraton, jossa juoksin kilsan yhteen suuntaan ja sitten toisen takaisin, kokomaran verran.
Erikoisissa paikoissa on tullut juostua, ja parhaat muistot ovat puolimaralta Helsingin messukeskuksen sisällä, ja iltalenkistä Viking Gracen kannella laivan seilatessa kohti Tukholmaa.
Moni juoksuistani on ollut vaikea. Erityisellä lämmöllä muistelen kauhistuttavan raskasta kolmatta Las Palmasin maratoniani, jossa raahasin itseni maaliin vaikka jokin vei voimat alle kymmenessä kilsassa, sekä Nuuksion polkumaraa, jonka tunnun juokseneen jossain toisessa todellisuudessa, ja jonka maaliintulosta olosuhteistani huolimatta olen varsin ylpeä.
Omaa luokkaansa ovat olleet myös 2:30 jäniksenä toimiminen Helsinki Half Marathoneilla. Näitä keikkoja on kolme takana, ja neljäs koittaa lauantaina! Ehkä nähdään siellä?
Mikä on oma rakkain juoksumuistosi? Jaa se alla!
Suvi
Ton Ateenan maratonin mä haluun vielä joskus juosta, vaikka en asfalttikisoista niin välitäkään. 😀
Mun rakkain juoksumuisto on Vaarojen maratonille (toki vain 14km matkalle) osallistuminen – se oli mulle henkisesti todella suuri virstanpylväs. Toki myös ensimmäisen puolimaratonin ja viimeisimpänä NUTS Karhunkierroksen maaliintulot oli kovia juttuja. Ja tietysti myös ensimmäinen juoksutapahtuma ikinä, Tunrurikymppi viime elokuussa. Kun näitä alkaa luettelemaan, vaikea valita yhtä parasta muistoa!
Lotta
Nuo henkisten kynnysten ylittämiset on varmasti niitä kaikkein tärkeimpiä muistoja. Kisoja tulee ja menee, mutta ne ensimmäiset kynnyksen ylitykset jää varmasti mieleen.
Ootko muuten menossa Vaaroille tänä vuonna? Ollaan Sofian kans tulossa neljäkakkoselle… 😀
Suvi
Niinpä!
En laittanu arpaa sisään, kun luulen että se voi olla mun kunnolle vielä tänä vuonna liikaa, varsinkin kun Nuuksio on vaan kuukautta ennen. Ehkä jos sen jälkeen siltä tuntuu, yritän saada peruutuspaikan. 😀
Sanna
Kiitos että jaoitte mieleenpainuvimmat kokemuksenne! Itselleni ensimmäinen puolimaraton Örebrossa ja maraton Tukholmassa ovat ikimuistoisia, koska ne olivat ensimmäiset kerrat kun todella ylitin itseni urheilutaustasta huolimatta. Myös Ranskan Rivieralla juostu Marathon des Alpes-Maritimes Nice-Cannes oli hieno kokemus upeiden maisemien vuoksi! Erityismaininnan voisi saada myös Pariisin Bubble Day, joka oli siis vaahtojuoksu ja jota varten tankattiin olutta ja ranskiksia. XD
Nina
Ihania kansainvälisiä muisteloita! Toi Bubble Day kuulostaa ehdottomasti Teris-keikalta. Kutsuisivatkohan meidät… Kiitos kun jaoit muistosi <3
TaMar
Yks parhaista muistoista taitaa olla se, kun pari vuotta sitten jaksoin ekaa kertaa juosta tunnin putkeen (no ok, olin pari lyhyttä ylämäkeä kävellyt). Ja ehkä se kun juoksin (hölkkä-kävelin) ennen puolimaraa 16 kilometriä. Siis 16 km! 😀 Puolimarakin jäi kyllä mieleen, mutta ei hyvällä tavalla vaikka maaliin raahustinkin…
Nina
Siis 16 km on ihan oikea saavutus. Sitä vaan sokeutuu mara-huumassa. Harmi, ettei puolikkaasta jäänyt hyviä muistoja, mutta niinhän se menee, ettei kisapäiväksi aina satu justiinsa se paras vire. Parempi vaan muistella niitä kivempia hetkiä. Kiitti kun jaoit muistosi!
SUPERKETTU
Juoksin Ruskamaratonilla Levillä vuosia sitten puolikkaan ennätykseni. Rento juoksu. Lopussa autoin kaatuneen juoksijan toisen juoksijan kanssa ylös hain hänen silmälasinsa ja autoin ne päähän. Maalisuoralla ohitin pari miestä
Ja illalla oli juoksuporukan voitonjuhlat
Nina
Ooh, mikä ubea muisto! Kiitos Superkettu kun kerroit sen. Olet nimesi veroinen.