Jos jotain hyvää koronasta seurasi niin se, että luin viime vuonna enemmän kuin pitkään aikaan. Kannesta kanteen luin 51 kirjaa, kesken jäi varmaan parikymmentä.
Minulla ei ole mitään selkeää lukulistaa tai -agendaa, vaan menen pitkälti fiiliksen ja hotsituksen mukaan (ja mitä hauskoja tärppejä löydän Kindlen alennusmyynneistä!). Vaikka luen kaikenlaista bisneskirjallisuudesta nuorten fantasiaromaaneihin, jälkikäteen on hauska huomata, että vuoden varrelta löytyy aina jonkinlaisia punaisia lankoja.
Vuoden 2020 luetuissa oli muutama toistuva teema. Lukulistalle päätyi hieman sattumalta monta myyttisiin vesieläimiin liittyvää teosta: pääsin sukeltamaan niin valkohaiden, valaiden kuin ankeriaiden maailmaan laadukkaiden tietokirjojen myötä. Keväällä luin rotuteemojen ympärillä pyörivää tieto- ja kaunokirjallisuutta Black Lives Matter -protestien innoittamana, ja palasinpa myös vanhojen fiktioklassikoiden pariin. Urheilu- ja seikkailukirjallisuuden puolelta luin tänä vuonna erityisesti pyörämatkailuun liittyviä kirjoja – erinomaista polttoainetta omien uusien seikkailujen suunnittelemiseen!
Tässä kaikki vuoden aikana lukemani kirjat, sekalaisissa ryppäissä. Jos kirja oli erityisen hyvä ja mieleenpainuva, sen perästä löytyy asteriski!
Tietokirjat:
Tiede ja eläimet:
Neil deGrasse Tyson: Astrophysics for people in a hurry
Lloyd Spencer Davis: A Polar Affair. Antarctica’s Forgotten Hero and the Secret Love Lives of Penguins.*
Nick Pyenson: Spying on whales. The Past, Present, and Future of Earth’s Most Awesome Creatures.*
Susan Casey: The Devil’s Teeth. A True Story of Obsession and Survival Among America’s Great White Sharks.*
Patrik Svensson: The Book of Eels*
Samuli Siltanen: Astu matematiikan maailmaan
Bisnes, yhteiskunta ja elämäntaito:
S.J. Scott: Declutter your mind
Barbara Sher: Refuse to Choose! Use All of Your Interests, Passions, and Hobbies to Create the Life and Career of Your Dreams.
Eeva Kolu: Korkeintaan vähän väsynyt
Kasey Edwards: Kolkyt ja risana
Jen Lancaster: Welcome to the United States of Anxiety
David Epstein: Range. Why Generalists Triumph in a Specialized World.*
Yvon Chouinard: Let My People Go Surfing
Antti Niemi ja Jari Hietaniemi: Just sopivasti ketterä
Seikkailu ja urheilu:
Dana Ayers: Confessions of an unlikely runner
*Kate Harris: Lands of Lost Borders. A journey on the Silk Road.
Jill Heinerth: Into the Planet. My life as a cave-diver.
Jeff Garmire: Free outside. A trek against time and distance.
Katherine Keith : Epic Solitude. A Story of Survival and a Quest for Meaning in the Far North.
*Anna McNuff: Fifty Shades of the USA. One woman’s 11,000 mile cycling adventure through every state of America.
Chris Poutney: No Wrong Turns. Cycling the world, part one.
Sigri Sandberg: Pimeys. Tähtiä, pelkoa ja viisi yötä yksin tunturissa
*Anna McNuff: Llama Drama. A two-woman, 5,500-mile cycling adventure through South America.
*Bonnie Tsui: Why We Swim
Ranulph Fiennes: Mad, Bad and Dangerous to Know. The autobiography.
Sekalaiset:
Ryszard Kapuściński: Eebenpuu
Trevor Noah: Born a Crime
*Elizabeth Gilbert: The Last American Man
Malla Rautaparta: Hyvän hengityksen anatomia
Piers Paul Read: Alive. The story of the Andes survivors.
Caitlin Moran: Naisena olemisen taito
*Mia Kankimäki: Naisia joita ajattelen öisin
Paul Wilson: Bad Karma
Fiktio:
*Barbara Kingsolver: The Poisonwood Bible
Tuomas Vimma: Raksa
*Paul Beatty: The Sellout
Paul Beatty: White Boy Shuffle
Lisa Ko: The Leavers
Taffy Brodesser-Akner: Fleishman is in trouble
Michael Cunningham: Illan tullen
Michael Cunningham: Tunnit
Chandler Baker: The Whisper Network
*JD Salinger: The Catcher in the Rye
*Philip Pullman: Book of Dust, volume one: The Belle Sauvage
*F. Scott Fitzgerald: The Great Gatsby
Milan Kundera: Olemisen sietämätön keveys
Sita Salminen: Lupa
Marko Annala: Värityskirja
*Jeanette Winterson: FranKissStein
Henry Rollins: Mustan kahvin blues
Philip Teir: Neitsytpolku
Vastaa