Voimahommissa, osa 2: Miksi voimat ovat epäsuhdassa?

Mitä tehdä, kun on maastavedossa Hulkin voimat mutta penkkipunnerruksessa painii höyhensarjassa? Miksi toinen voimaliike kulkee ja toinen ei – ja onko sillä mitään väliä?

Perusvoiman hakeminen on hauskaa ja haastavaa, mutta usein myös turhauttavaa. Olen viime aikoina tehnyt todella vähän maastavetoja ja keskittynyt enemmän kyykkyyn ja penkkiin, koska huomaan olevani näissä liikkeissä mavea suhteessa todella paljon heikompi.

Välillä on hyvä tarkastella eri voimaliikkeiden välisiä suhteita ja miettiä, ovatko omat voimatasot liikaa kallellaan tiettyyn suuntaan. Ei ole olemassa yhtä kaavaa optimaalisiin voimasuhteisiin tai minkäänlaista aukotonta indikaattoria siitä, millainen ja mihin kykenevä ihminen on virallisesti vahva. Mutta kalkuloinnista ja vertailusta voi saada hyödyllisiä ahaa-elämyksiä yhtä kaikki.*

***

Yksi tapa seurata voimatasojen kehitystä on eri liikkeiden suhde. Seuraavan kaavan voimasuhteista löysin T Nationin blogista:

Vertailu takakyykyn ykkösmaksimiin
Penkkipunnerrus 75 % takakyykystä
Maastaveto 120 % takakyykystä

Otetaanpa sitten omat tulokseni (konservatiivisiin arvioihin perustuen, koska en ole tehnyt ykkösiä vähään aikaan muussa kuin penkissä):

Penkkipunnerrus 65 % takakyykystä
Maastaveto +150 % takakyykystä

Prosenteista voidaan vetää muutama johtopäätös: maastavedossa olen Hulk, penkissä taas heiveröinen. Ei sinänsä mitään uutta, mutta pidemmällä aikavälillä tarkasteltuna laskelmista voi olla hyötyä. Kenties maastavedon ykköseni kasvaa vain viidellä kilolla seuraavan puolen vuoden aikana, mutta kyykkyyn tulee 15 kiloa lisää. Sen jälkeen suhdeluvut ovat taas muuta.

***

Toinen tapa tutkailla omia voimatasojaan on erilaisten taulukoiden avulla. Haasteena toki on, että taulukoita ja niiden laatijoita on maailma väärällään. Tähän taulukkoon törmäsin Spartanin blogissa:

Kaavio: Spartan.fi

Tämän taulukon mukaan sijoitun seuraavasti: maastaveto – erinomaisen tuolla puolen; penkki – vasta-alkajan ja hyvän välimaastossa (tosin itse teen sotilaspenkkiä enkä peruspenkkiä, millä kilomäärää saisi nostettua): takakyykky – vasta-alkajan ja hyvän välissä; etukyykky – hyvän ja erinomaisen välissä;  leuanveto – vasta-alkajan ja reilusti hyvän välillä otteesta riippuen.

Sama laulu siis kuin prosenttilaskuissa: maastavedossa kelpo, yläkropan voimassa heikko. Kyykkyjen haastavuus itselleni näkyy siinä, että etu- ja takakyykky ovat minulle kilomääräisesti yhtä vahvat, vaikka takakyykyssä pitäisikin nousta enemmän. Tämä kielii etenkin siitä, että takakyykyn voimantuotto on hukassa.

***

En ole voimanostaja enkä muutenkaan mikään urheilija, joten liian vakavasti taulukoita ja vertailuja ei kannata ottaa. Oman kehon ominaisuudet, aikaisempi treenihistoria, hermotus ja miljoona muuta tekijää vaikuttavat siihen, miten kroppa toimii ja miten se ottaa treeniä vastaan ja millaisiin voimanponnistuksiin se pystyy. Minun esimerkiksi on vaikea saada kropasta ulos maksimivoimaa, mutta pystyn helposti tekemään pitkiä sarjoja painoilla, jotka ovat hyvin lähellä ykkösmaksimia. Eikä ole mitenkään poikkeuksellista, että ykkös- ja kolmosmaksimini ovat täsmälleen sama. Sen viimeisen voimanpuristuksen saaminen ulos on edelleen etsinnässä.

Eri liikkeiden vertailu on kuitenkin siinä mielessä hyödyllistä, että se paljastaa suhteellisia heikkouksia ja kehityskohteita. Tai ainakin kertoo sen, mitä on tullut treenattua: koska olen hyvä maastavedossa, olen tehnyt sitä historiallisesti enemmän. Leukoja taas en ole tehnyt melkein ollenkaan viime syksyn fillarionnettomuuden jälkeen. Kyykkääminen taas on hankalaa, joten sitä täytyy tehdä enemmän. Päivittäisessä tekemisessä taulukoiden tuijottelu on turhaa, mutta esimerkiksi puolen vuoden tai vuoden välein ne antavat hyvää osviittaa siitä, onko kehitystä tapahtunut ja mihin suuntaan.

*Muistuttaisin taas, että en ole mikään asiantuntija. Enkä vahvakaan. Vielä.

Lue myös

Voimahommissa, osa 1: Apua, kyykkyni näyttää kauhealta!