Kahdelle vapaalle päivälle kasautuu välillä aivan kohtuuttomasti paineita. Kuinka ihmeessä viettää parasta viikonloppua ikinä ja silti olla samaan aikaan tekemättä yhtään mitään?
“Mitäs teit viikonloppuna?”
Yksinkertainen ja viaton kysymys, johon saa maanantaisin vastata monta kertaa. Vaikka yleensä kyseessä onkin vain alkuviikon duuniliitännäinen standardisoitu small talk, jonka vastauksella ei kysyjälle ole yleensä minkään valtakunnan väliä, on vastaaminen välillä hankala asia. Mitä minä oikeastaan tein viikonloppuna? Mikä siinä on kertomisen arvoista? Teinkö mitään kertomisen arvoista? Mikä oikeastaan on kertomisen arvoista? Kuka siitä päättää?
Viikonlopuille on nimittäin kasattu kummallisen ristiriitaisia paineita.
Viikonlopun paineet 1: Pitäisi tehdä jotakin fantsua
Vapaapäivinä pitäisi olla se aikaansaava ja jännittävä ihminen, jollainen toivoisi oikeasti olevansa. Mennä yöksi metsään, tehdä jokin hieno seikkailu tai vähintäänkin urheilla tuntitolkulla. Tai jos ei ole jossakin pusikossa rymyämässä (erityisen tärkeää näin syksyllä, kun mikä tahansa puolipilvinenkin päivä saattaa olla viimeinen kaunis päivä koskaan enää ikinä), pitäisi vähintäänkin opetella kokkaamaan jotain, osallistua kivoihin juhliin tai muilla tavoin tehdä viikonlopustaan muistamisen (ja jakamisen!) arvoinen.
Mutta sitten toisaalta samaan aikaan…
Viikonlopun paineet 2: Pitäisi olla tekemättä mitään
Viikonloppuna pitäisi levätä, nauttia joutilaisuudesta, siitä että ei ole minkäänlaisia menoja tai rästiin jääneitä työhommia. Pitäisi olla suunnittelematta mitään, juoda tuntitolkulla aamukahveja ja himmailla kalsarisillaan kotona. Eikä ainakaan tuntea syyllisyyttä siitä, että ei käytä aikaa mihinkään hyödylliseen, kuten työntekoon, siivoukseen tai keskeneräisten projektien loppuunsaattamiseen!
***
Pahimmassa tapauksessa viikonlopusta jää käteen ensisijaisesti se, että on jäänyt jumiin näiden kahden paineen väliin. Että ei ole tehnyt mitään hienoa, mutta ei ole oikein osannut nauttia joutilaisuudestakaan koska mielen perukoilla kalvaa tunne siitä, että olisi pitänyt tehdä jotakin. Time well spent!
Erityisen tyhmää on, että viikonlopusta kokee helposti huonoa omatuntoa, antoi periksi kummalle paineelle hyvänsä (ja kun tässä puhun yleisesti, tarkoitan toki ensisijaisesti itseäni). Jos on menossa, harmittaa että ei ole kotona vetelehtimässä kirja kädessä. Ja kun on kotona, tuntuu että elämä valuu hukkaan kun ei ole maailmalla tekemässä jotain poikkeuksellisen fantastista. Vaikka oikeasti valtaosa meistä varmasti viettääkin viikonloppunsa jossakin tekemisen ja tekemättömyyden välimaastossa. Siitä vain harvemmin kenellekään kerrotaan, sillä siinä ei ole mitään jännittävää tai ylellisen laiskaa, että katsoi elokuvan, kävi huonekalukaupoilla ja järjesti vihdoin sen jättimäisen vaatekasan pois makuuhuoneen tuolilta?
// Tekemistä ja tekemättömyyttä Instagramissa: @lottapumpui //
Vastaa