Taas mennään: #marrasputki

On taas se aika vuodesta. On ihmisen paras aika. On MARRASPUTKIAIKA.

Marrasputki on siis wanha juoksijain perinne, jossa jokaisena marraskuun päivänä juostaan 25 minuuttia.

Hyvästi lokakuu, ja putkea kohti!

Ehkä tänä vuonna voin jo laulun sanoja mukaellen todeta, että takana on luja putki marrasputkien (onhan niitä siis jopa kaksi!). Koska edelliset marraskuut ovat olleet mitä ovat olleet, en lähde spekuloimaan sitä, mitä nyt on luvassa. Mutta sen tiedän, että marrasputki on armollinen siunaus, ylimääräinen lisälahja, mannaa erämaassa, juuri sitä mitä marraksen keskellä tarpova ihmisparka kaipaa ja janoaa.

Jostain syystä marrasputki tuppaa tekemään minusta runollisen. Ainakin teoriassa. Käytännössähän se on myös kiukuttelua ja väsymysitkua ja mä en haluuuuu-uuu -ulinaa. Mutta täysin sen arvoista.

Perinteisesti tässä vaiheessa pelkään, että putki ei onnistu. Eikä se välttämättä onnistukaan, voi tulla kipeäksi tai vammautua. Pääasia on, että yrittää.

Ai miksi? Koska marrasputki on maailman helpointa juoksemista. Et ämpyile menisitkö vai et, koska on pakko. Mitä vähemmän ihmisellä on vaihtoehtoja, sitä onnellisempi hän on!

Lisäksi marrasputkesta tulee hyvä olo. Fyysinen väsymys on ihanaa, ja tekee ihmisen onnelliseksi. Kun tiukasti ottaa omaan hyvinvointiinsa aikaa 25 minuuttia joka päivä, oli sitten elämässä mitä tahansa muuta, saa hallinnan tunteen ja tunteen siitä, että välittää itsestään. Siitäkin tulee onnelliseksi.

Ja kun katsot marrasputkeen, marrasputki katsoo sinuun. Sori en voi selittää tätä. Kokeile itse. Putken päässä on valo, ja joulukuu. Mukavaa matkaa!