Nyt tulee ruumiita!

Tällä viikolla vietetään Teriksissä ruumisviikkoa. Aiheena ovat siis maalliset tomumajamme, nuo ihmeelliset mätisäkit, jotka meitä ja henkeämme liikuttavat.

Ruumisviikolla on luvassa asiaa siitä mikä on oikeasti tärkeää: eli siis tisseistä ja perseestä. Lupaamme paneutua myös kehoihin kohdistuviin kommentteihin ja siihen, mitä kaikkea upeaa ruumiillaan voi tehdä. Otamme luonnollisesti myös toiveita ja kysymyksiä vastaan!

***

Lotta: Aloitetaas tämä sillä perinteisellä. Pituus ja paino?

Miia: Kenen, meidänkö?

Sofia: Mä en tiedä varmasti kumpaakaan. Ehkä 166-168 cm. Vaa’alla en oo käynyt varmaan pariin vuoteen. Neuvolassa olis pitäny mennä, mutta sanoin että en jaksa.

Miia: Mä oon suunnilleen 172 cm ja painan 68–71, tolla välillä vaihtelee.

Nina: Ihana missikyssäri! 171 cm ja samat 68-71 kg kuin edellisellä. Pienenä muuten ainoa ruumisverrokki oli missi. Tai tähtityttö.

Sofia: Musta on hassua että ihmiset tietää niiden painon (ja pituuden). Kun ethän sä tee sillä tiedolla mitään.

Miia: No joo. Paitsi jos on painoluokkaurheilija.

Sofia: Ja ehkä jos laihduttaa tai lihottaa koska peilistä on vaikea nähdä muutosta.

Lotta: Mä olen 162 ja 65, luullakseni. Mulle sanoi kerran gynekologi että mun pitäis kattoa tota mun painoa. Ja painoin silloin ehkä jotain 55.

Sofia: Joo mulle on kanssa lääkärissä sanottu että ei sit missään nimessä saa mennä yli 60 kg paino. Että kun on niin iso diabetesriski.

(Seuraa keskustelua siitä, onko Sofialla diabetes ja pitäisikö meidän amputoida häneltä jalat varmuuden vuoksi jo nyt. Olisi ainakin alle 60 kg sitten.)

Lotta: Mikä on parasta ruumiissanne?

Miia: Öö. En oikein tiedä, mä en oikein osaa erotella ruumista muusta itsestäni. Tässähän sitä ollaan yhes koos. Ehkä se, että se on ainakin vielä suht luotettava laitos. Että ei tarvii miettiä että pystyykö johonkin. Voi kiivetä puuhun tai vuorelle tai yrittää tehdä ponnarilta voltin veteen (se kyllä meni pers-pläts).

Sofia: Molemmista sukupuolielimistäni, aivot siis toinen. Lisäksi niistä on muutakin iloa. Ulkonäöllisesti en jaksa luetella. Tykkään kaikesta paitsi hiuksista ja niistäkin joskus.

Lotta: Mä tykkään siitä, että kroppa on ihan hirmuisen fiksu systeemi (tiettyyn pisteeseen asti). Se usein kertoo mitä tarttee, jos siis sitä osais kuunnella. Oon myös alkanut ulkonäöllisesti tykätä siitä että oon tällainen lyhyenläntä ja vanttera.

Nina: Eniten tykkään siitä että ruumis on ylittänyt mun odotukset moninkertaisesti. Että sillä vaan voi tehdä kaikkea siistiä jos haluaa ja jaksaa. Siitä huolimatta, että on jo tällainen varhaiskeski-ikäinen muikki.

Sofia: Tää nyt oikeestaan sisältyy tohon edelliseen mutta tuntemukset mitä kropalla saa on mulle tärkeitä. Just että on vaikka fyysisesti väsynyt tai kun juoksee pitkään jne.

Nina: Tjaa musta pitkissä juoksuissa parasta on maaliin tulo. Tai ehkä ne välipalat. Siksi en taida jaksaa juosta pitkiä lenkkejä – missä tarjoilu?

Lotta: Joo, yks elämän parhaita fiiliksiä on kun tuntee tehneensä. Ei ehkä silloin kun tuntee dokanneensa liikaa. Mut esim. jos on juossut pitkään tai tehnyt muunlaisia kivoja fyysisiä harrasteita.

Sofia: Se on kauheimpia kun tuntee dokanneensa liikaa.

Lotta: Ja sitäkin se ruumis halusi! Että miksei minun ruumis voi tykätä siveellisestä ja salaatintäyteisestä elämästä.

Nina: Onneksi ei just ollu rapujuhlat perjantaina niin en tiedä mistä puhutte.

(Seuraa keskustelua päänsiirtoleikkauksista IRL ja kuvankäsittelyllä. Tähän on hyvä päättää postaus ja startata ruumisviikko. Pysykää kanavalla!)