Vietin tänä vuonna kaupunkijuhannusta. Vaikka yleensä vieroksunkin kaikkia kansanjuhlia enkä erityisemmin juhli esimerkiksi uuttavuotta tai vappua, tänä vuonna ensimmäistä kertaa harmitti että en ollut fantsusti mökillä tai purjehtimassa kaikkien muiden tavoin.
Paitsi että “kaikki” ei tosiaankaan tarkoita ihan kaikkia. Muistui mieleen eräs entinen työkaveri, joka eräs kesä duunissa kyseli minulta juhannussuunnitelmia. Kerroin että ei ollut mitään tiedossa, kun ei ole sukulaisia tai kavereita joiden mökille mennä vieraaksi.
“Mutta, kaikillahan on mökki!” hän sanoi ilman sarkasmin häivääkään.
Vietin paljon kesiä lapsena isovanhempien mökillä, mutta tuo mökki myytiin pois vuosikausia sitten. Olen aikuisiällä ollut mökillä aivan muutaman kerran, jos tilanne on niin sallinut: piipahtanut kaverin mökillä Helsingin edustalla, päässyt avecina jonkun heilan ystävien mökille tai ollut kaverin polttareiden myötä seurueen yhden jäsenen vanhempien kesäkodissa. Mutta mökkeillyt-mökkeillyt en ole sitten ala-astevuosien.
Entinen työkaveri – jolla itsellään toki oli mökit ja veneet – oli aidosti yllättynyt, että jos haluaisin lähteä mökille, ei sellaista olisikaan saatavilla tuosta vain ilman tuntuvaa rahankäyttöä tai kavereiden kavereiden suopeutta. (Tämä toki oli vain yksi esimerkeistä joissa korostui eräänlainen sosiaaliluokkaero, sillä hänen maailmassaan kaikki myös käyvät laskettelemassa Alpeilla ja shoppailemassa Dubaissa.) Ja tuntuu, että yhä useammalla on sama tilanne. Tai vaikka mökki olisikin, kaikki eivät sinne halua mennä, ainakaan juhannuksena jos paikalla on paljon sukulaisia.
Tässä kohdassa toki mainittakoon, että meillä oli tänä vuonna poikkeuksellisesti optio käydä kaverin kaverin mökillä, jos olisimme lähteneet sukuloimaan ja päätyneet Itä-Suomeen. Mutta erinäisistä syistä päädyimme lopulta jäämään Helsinkiin ilman mitään suunnitelmia. Vaikka fantsuja grillaus-, kukkaseppele- ja mökkilaiturikuvia somessa katsellessa vähän meinasikin kateus iskeä, oli kaupungissakin oikein mukavaa: kävin piknikillä, luin kirjoja ja löin korttia, ajoin fillarilla metsän halki munkkikahville. Ja koska oltiin sivistyksen parissa eikä jossakin itikoiden täyttämässä metsässä jumalan selän ja seitsemän lossimatkan takana, sai nauttia myös 24 tuntia auki olevista kaupoista, tyhjistä raitiovaunuista ja läheisen golfklubin lounaasta. Aikamoista luksusta sekin.
Ps. Lisää jorinoita ja pohdintaa ja urheilujuttuja Instagramissa @lottapumpui !
Vastaa