Tärkeintä, mihin voit mahtua, on oma nahkasi. 
“Sun pitäisi olla naisellisempi, käyttää hameita ja meikkiä.”
“Sä oot muuten nätti mutta sulla on liian pienet tissit.”
“Lihakset ovat naisella ällöttäviä. Näytät kohta ihan mieheltä.”
“Sä oot lihonut.”
“Sä oot laihtunut liikaa.”
“Sä oot tuollainen pötkö, ei vyötäröä eikä mitään.”
“Sähän olet ihan ruipelo, mä luulin että sä olet lihaksikas.”
“Sun maha on isompi kuin sun tissit.”
“Sun pitäisi kyllä tarkkailla tuota sun painoindeksiä.”
Kaikki ovat kommentteja, joita olen saanut kuulla ajan vuosien varrella. Useat kommenteista ovat jopa entisaikaisilta poikaystäviltä, ja vain yksi anonyymiltä nettihuutelijalta. Keskenään ristiriitaiset viestit kuvaavat hyvin sitä, kuinka monenlaiseen muottiin meitä yritetään koko ajan pistää. Niin muiden kuin oman itsemme toimesta.
Oma henkilökohtainen tunnuskappaleeni on jo teinistä saakka ollut Ani DiFrancon “Not A Pretty Girl”. Naisena, joka ei ole eikä oikeastaan jaksakaan yrittää olla sievä eikä etenkään halua olla mamselli hädässä, pystyn edelleen samaistumaan kappaleen sanoihin:
I am not a pretty girl,
That is not what I do.
I ain’t no damsel in distress,
And I don’t need to be rescued.
Olen kokenut muottiin mahtumattomuudesta koviakin paineita. Voi pojat, kuinka kovasti halusinkaan olla sellainen kuin muotti vaati, oli kyse sitten siitä että pitäisi olla nätti tyttö, aidommin gootti, eteerisempi humanisti tai pirtsakammin hymyilevä treenibloggaaja, kapeampi sieltä tai leveämpi täältä, tuollainen tai tällainen, henkisesti tai fyysisesti. Jossain vaiheessa olen luovuttanut ja ollut vain millainen olen. Muottiinhan on mahdotonta mahtua, kenenkään meistä. Ehkä se on iän mukanaan tuomaa viisautta, ehkä vain laiskuutta ja realismia. Olisi kyllä säästänyt aika paljon energiaa muuhun toimintaan, jos olisi ollut kuuntelematta omia odotuksiaan ja muiden kommentteja ja ollut oma itsensä ihan alusta asti. Mutta eipä se taida mennä niin.
Tänään vietetään Älä laihduta -päivää. Sen kunniaksi Terikset kävivät Etelän syli ry:n järjestämissä Älä mahdu muottiin -kuvauksissa, jotka olivat elämäni hauskimmat ja parhaimmat kuvaukset. Alkuun alasti kekkaloiminen toki arvelutti: haluanko oikeasti näyttää maailmalle miltä näytän? No todellakin haluan! Miten voisi paasata kehopositiivisuuden puolesta, jos ei suhtautuisi omaan kehoonsa ja olemukseensa positiivisesti?
Ja tiedättekö mitä? Nakkekuvaukset ovat niin paljon paremmat kuin vaatteet päällä tapahtuvat kuvaukset. En ehkä mahdu kaikkiin vaatteisiin, mutta omaan nahkaani mahdun juuri sopivasti. En ikinä naura kameran edessä, mutta nyt en voinut itselleni mitään:
Vastaa