Lue edes tunti

Tänään sunnuntaina vietetään kansainvälistä lukutaitopäivää. Kello 19 kaikkia kehotetaan tarttumaan kirjaan Read Hourina. Terikset ovat varsinaisia lukutoukkia, joten tärkeän päivän kunniaksi hieman asiaa kirjoista.

Missä, miten ja milloin luet?

Miia: Olen kompulsiivinen lukija. Etenki lapsena olin olemassa lähinnä kirja käteen kasvaneena ja edelleenkin luen lähes koko ajan, joskin paljon muutakin kuin kirjoja. Kirjallisuutta käytän äänikirjamuodossa työmatkoilla ja kotitöitä puuhaillessa, yksin syödessä luen aina samalla, samoin hampaita pestessä tai vessatoimien aikana, iltaisin ennen nukahtamista luen kindleltä tai ipadilta tai paperilta. Ihanaa on myös istua päivällä vaikka kahvilassa kirjan kanssa, mutta tällaiselle on muka liian harvoin aikaa.

Lotta: Yritän lukea jälleen enemmän myös päiväsaikaan, mutta tavallisimmin luen kirjaa Kindlestä illalla sängyssä ennen nukkumaanmenoa. Rakastan lukea liikennevälineissä, etenkin junassa ja lentoasemilla.

Nina: Luen, tai kuuntelen kun Pekka lukee, pötköllään sängyssä. Ennen nukkumaan menemistä. Äänikirjoja luukutan työmatkoilla tai harvinaisina muina omina hetkinä.

Sofia: Luen kotona kun olen siellä yksin, muuten joku keskeyttää koko ajan. Matkoilla luen aina ja pidemmillä bussimatkoilla yms. Luen usein pitkin yötä ja kadun sitä aamulla.

Minkä kirjan luit viimeksi?

Miia: David Epsteinin Rangen ja Lauren Batesin Misogynationin, en muista kumpi tuli ensin loppuun.

Lotta: Philip Pullmanin Northern Lightsin. Suomeksi Universumien tomu -sarjan ensimmäinen osa on julkaistu nimellä Kultainen kompassi. Sarja on muuten lasten ja nuorten fantasiaa parhaimmillaan. Odotan innolla myös BBC:n televisiointia, ainakin trailerit näyttivät huikeilta.

Nina: Viimeksi luin Tove Janssonin kirjan Kunniallinen petkuttaja (toistamiseen, kun halusin lukea comfort-kirjan).

Sofia: Viimeksi luin jonkun dekkarin. Ööh… Ruben Eliassenin ja Mari Jungstedtin Tummempi taivas -romaanin.

Mikä kirja on parhaillaan kesken?

Miia: Tällä hetkellä kesken Mirkka Lappalaisen Pohjoisen noidat ja Harry Potter och Fenixorden. Tosin mulla on minä tahansa ajankohtana kesken ainakin kolme kirjaa, that’s how I roll.

Lotta: Sama homma, kirjoja on aina hirveä läjä kesken. Pullmanin trilogian kakkososa The Subtle Knife on työn alla, samoin Hans Roslingin Faktojen maailma sekä urheilusuorituksia ja vanhenemista käsittelevä Play on. Aloitin yksi päivä myös jotakin ihme vampyyrikirjaa, mutta siinä yhdistyivät suuret inhokkini surkea juoni ja surkea suomennos, joten lopetin parin sivun jälkeen.

Nina: Jo pitkään on ollut kesken Bill Brysonin Lyhyt historia lähes kaikesta. Toinen kesken oleva on Isaac Asimovin Säätiö. Pekka lukee sitä mulle.

Sofia: Kesken mulla on Joonas Konstigin Vuosi herrasmiehenä. Ja pari sivua olen lukenut E.O. Chirovicin Peilien kirjaa.

Previous

Maaseutu-unelmia

Next

Miten eroon aknearvista? Nämä niksit toimivat!

2 Comments

  1. Sara

    En tiedä mitä mieltä Terikset ovat, mutta itselleni jäi jotenkin tästä lukutunti kamppiksesta vähän huono maku suuhun. Luen aktiivisesti, mutta silti tuli syyllistetty olo. 😀 Menee kirja per viikko, mutta voisihan sitä itsekin yrittää enemmän kun ei aina kerkeä..

    Jotenkin viesti siitä että lukeminen on hauskaa, monipuolista ja sieltä oppii kaikenlaista outoa ja jännää jäi vähän välittymättä. Yleisfiilikseksi jäi sellainen “Lukekaa ettette tuhoa kansakuntaa.” meininki.

    • Lotta

      Ideana musta hauska tehdä tuollainen earth hourin kaltainen tempaus, mutta olet ihan oikeassa siinä että perustelut oli vähän “jos ette lue, yhteiskunta tuhoutuu” -henkisiä, mikä ei välttis ihmisiä hirveästi innosta. Mitä jos sanottais vain että lukeminen on ihan sairaan kivaa? 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Powered by WordPress & Theme by Anders Norén