Kootut elämänviisaudet buffettiin ja tragedioihin

Bloggaajat tapaavat tehdä syntymäpäivinään “asioita joita olen oppinut x vuodessa” -tyyppisiä postauksia. Joten teen sitten minäkin. Varsinkin nyt kun täytin 37 ja se on ensimmäinen ikä sitten kahdeksantoista joka kuulostaa siltä että nyt tässä ollaan fiksuja ja aikuisia!

Se vaan, että tajusin, etten minä ole oppinut mitään hienoa ja järkevää. Että teitä on sitten varoitettu.

37 vuodessa olen oppinut, että:

– Älä laske tiskivettä altaaseen tiskataksesi joskus myöhemmin, koska kun “joskus myöhemmin” koittaa, vesi on kylmää, haisevaa ja limaista, ja joudut laskemaan sen pois ja uutta tilalle. Tämä toistuu kahdesta kahteentuhanteen kertaan.

– Mieti, kummasta on lopulta enemmän vaivaa, limavesi pois – uutta tilalle -rumbasta vai siitä että menet kauppaan ja ostat uuden tiskikoneen. En nyt osaa sanoa kannattaako asialle tehdä mitään, mutta silti: mieti. Tiedätpähän sitten vähän enemmän siitä, millainen ihminen olet.

– Lähde kentälle aina vähintään kymmenen minuuttia aiemmin kuin ajattelit. Mielellään parikymmentä. Taksin kanssa käy aina jotain outoa.

– Käytä hammaslankaa. Kokeile, niin tiedät miksi.

– Ota aina laturi mukaan.

– Sano aina kyllä. Paitsi silloin kun mulkut ihmiset haluavat jotain.

– Opettele juomaan kahvisi kylmänä kuumana mustana maidolla, niin ei ahista koskaan. Ainakaan se, että kahvi on vääränlaista.

– Älä luota ihmisiin jotka eivät juo kahvia. Teenlipittäjät ovat järestäen vaikeita ihmisiä.

Minä ja mun älskling prins Daniel juodaan vain kahvia!

Koska en keksinyt enempää hienoja opetuksia, niin tässä sitten juttuja, joita olen kuullut muilta:

Jos sinusta tuntuu, että jossain on jotain mätää, siinä on. Tämän sanoi luennoitsija psykiatrian luennolla. Kuulostaa hihhuloinnilta, mutta kun kuulin tämän lääkiksessä enkä millään yksisarvismessuilla, päätin uskoa. Ja on muuten osoittautunut todeksi joka kerta. Ihan. Joka. Ikinen. Kerta.

Saatte ekstravinkin: buffassa otetaan aina tosi pieniä kökkäreitä, niin saa syötyä kaikkea! Sekä: kylläisyys alkaa 20 min päästä, eli syö nopeasti!

Aivan hirveän tragedian jälkeen ei voi katsoa taaksepäin. Tämän kuulin sivukorvalla töölöläismummolta baarissa. Minä kun olin luullut, että asia on toisin päin. Hirveyksien jälkeen ei voi katsoa eteenpäin, uskoin ja juutuin kaik on män -ajatukseen. Mutta taitaakin olla niin, että mummo oli oikeassa.

Sitä ajattelee, että asioiden on oltava tietyllä tavalla, jotta voi olla onnellinen. Se ei tietenkään ole totta. Tämän lauseen sanoi Katja Kallio vuosia sitten muistaakseni Olivia-lehden haastattelussa. Olen kontemploinut lausetta tiiviisti jo pari vuotta, ja olen samaa mieltä. Mitä helpommin sen hyväksyy, sitä helpommalla pääsee. Itse en pääse lainkaan helpolla, mutta sellainen minä olen.

Pysy harjoituksessa. Tämä taas oli joogaopettajani lausahdus viime talvena, kun en ollut edes hajoamispisteessä vaan sekalainen kasa kiliseviä sirpaleita. Tämäkään ei ole helppo neuvo, mutta tosi: Kävi mitä kävi, treenaaminen auttaa. Paitsi ehkä influenssaan ja sen sellaiseen, mutta muuten.