Kadonnutta hotsitusta etsimässä

Mitä tarkoittaa, kun motivaatio yhtäkkiä katoaa?

Olen viimeiset pari viikkoa tuntenut, kuinka motivaatio treenaamista ja liikkumista kohtaan on laskenut merkittävästi. Kyse ei ole siitä, etteikö treenaaminen olisi hauskaa tai nousujohteista, ei vain ole huvittanut. Yhtään. Sunnuntaille oli laitettu voimatreeniä ja metcon, mutta aamulla kahvia juodessa en vain löytänyt rahtustakaan hotsitusta salille lähtemiseen.

Mies houkutteli lähtemään pienelle lenkille haukkaamaan happea. Lenkistä tuli ehkä elämäni ikävin. Lähdimme liikkeelle kevyttä hölkkää, mutta minun piti jo kohta kävellä. Sykkeet nousivat anaerobiselle, hengästytti samalla tavalla kuin pari viikkoa sitten 5:00-vauhtisella lenkillä. Oli fyysisesti ja ennen kaikkea henkisesti ikävä olla. Lopulta lenkki typistyi viiden kilometrin kevyeksi hölköttelyksi ja kävelyksi, jonka aikana lähdimme purkamaan, mistä oikein kiikasti.

Hotsituksen katoaminen on itselleni yksi selvimmistä merkeistä siitä, että väsymys on kasvanut turhan väkeväksi. Motivaation puute ei välttämättä rajoitu pelkkään liikkumiseen, vaan myös duunit, opiskelu, bloggaaminen ja oikeastaan kaikki muu paitsi Netflixin ja HBO:n tuijottaminen (jos joku muu valitsee ohjelmat) kiinnostaa yhtä paljon kuin asbestin syöminen. On tärkeää tuntea tavat, joilla vanha mätisäkki ja nuppi toimivat. Jos en tietäisi paremmin, olisin varmaankin miettinyt, että crossfit-hommat ovat nyt tässä, kun ei enää näemmä maistu.

Jos joskus tuntuu siltä, että oma laji ei välttämättä olekaan oma laji tai että motivaatio on kokonaan kadonnut, kannattaa tarkastella koko elämän kuormitusta ja väsymystilaa, ennen kuin pistää treenit ja salijäsenyydet jäihin. Lepäilyn jälkeen mieli saattaa olla taas toinen.

Ja mitä voi tehdä siinä lepäillessä ja odotellessa? Laittaa arpaa vetämään, että kesällä saattaa osallistua elämänsä ensimmäisiin crossfit-kisoihin ja syksyllä Vaarojen maratonille.

*Lenkkarit saatu On Runningilta