Teräsmeduusoista ainakin osa saa aina toisinaan käsityökohtauksia. Tiedättehän, niitä, missä hirveällä innolla neulotaan yksi sukanvarsi tai puolikas villapaita, ja sitten unohdetaan työ jonnekin kaapin pohjalle kahdeksi vuodeksi.* Tämän päivän luukusta paljastuu sen verran nopea käsityö, että sen saattaa saada valmiiksi ennen innostuksen laantumista.
Olemme nimittäin neuloneet teille ubean Teräsmeduusat-joulupallon!
Joulupallon perusohjeella voi toki luoda monenlaisia muitakin palloja (vaikka kuka nyt ei haluaisi kuuseensa teris-palloa?). Tarvitset vain ohutta lankaa (ohuimmillaankin esim. Novitan Nallea, mutta parempaa jälkeä tulee esim. Dropsin Fabel-langasta) ja koon 2 sukkapuikot.
Pallon perusohje on yksinkertainen: Aluksi luodaan 12 silmukkaa, ja joka toinen kierros lisätään 2 silmukkaa jokaisella puikolla siihen asti, kun koossa on yhteensä 64 silmukkaa. Alussa puikolla on siis 3 silmukkaa/puikko, keskivaiheella niitä 16/puikko. 64 silmukalla neulotaan 13 kerrosta, minkä jälkeen vastaavasti kavennetaan joka toisella kierroksella pois 2 silmukkaa jokaiselta puikolta.
Lisäykset ja kavennukset kannattaa tehdä jokaisen puikon alussa niin, että ensimmäinen ja viimeinen silmukka neulotaan tavallisesti.
Pallon perusohje on peräisin Arnen & Carloksen Joulupallot-kirjasta (Nemokustannus, 2011), Teris-kuvio omasta päästämme. Kirjasta löytyy hienoja jouluisia aiheita 55 mallin verran, mikäli oma mielikuvitus ei riitä kuvioiden keksintään.
*Tällaisten kohtausten lisäksi joskus tulee kyllä valmistakin. Miia kyhää itselleen säännöllisesti villapaitoja ja -sukkia, Sofia virkkasi upean pipon ja Lotankin käpälistä on syntynyt ainakin hieno joulupallo.
Vastaa