Varhaista. Pilkkopimeää. Maassa vaaksan verran märkää pöpperölunta ja lisää tulee vaakasuunnassa. Miksi tällaisissakin tilanteissa pyörä on kaikkein paras kulkupeli?
1. Sään arvostus
Paljon sisätiloissa viihtyvälle ja nelipyöräisillä liikkuvalle säästä tulee helposti abstrakti käsite. Fillarilla menijä taas seuraa maanisesti säätietoja ja kuikuilee ennen ulos lähtemistään ikkunasta ainakin seitsemän kertaa, tarkkaillen taivasta ja tietä ja kaikkea siltä väliltä.
2. Fillarointi herättää tehokkaasti
Etenkin pimeimpään vuodenaikaan bussilla ajellessa tuntuu ettei herää oikeastaan koko päivänä. Pyöräillessä sitä herää ihan eri tavalla, jos ei muusta syystä niin siitä että ohi kurvaava kuorma-auto heittää päälle jääkylmää loskavettä.
3. Surkeasta kelistä huolimatta silti nopeampaa kuin julkisilla meneminen
Kesäkelissä pääsen töihin fillarilla melkein puolta nopeammin kuin julkisilla. Jopa tämän aamun pöpperökelissä, kun matkaan meni melkein vartti normaalia pidempään,
+ 1: Moraalinen ylemmyydentunto
Tätä harva myöntää, mutta yksi tärkeä osa työmatkapyöräilyn viehätystä on se, että sen ansiosta saa tuntea itsensä paremmaksi ihmiseksi aamupalaverissa.
Lue myös:
Kaikki mitä sinun tulee tietää työmatkapyöräilystä
Vastaa