Ystäväni Natalia on Finlandia-palkitun kirjailija Laura Lindstedtin uusin teos. Varsinkin edellinen, Oneiron, sai vastaansa sekä kiitoksia että kohua.
Kohua voisi odottaa seuraavan myös Ystäväni Natalia -kirjasta, onhan sen aiheena seksi. Mutta runkkausmateriaalia tai muuta kohahduttavaa kirjassa ei oikeastaan ole. Mikä ei ole huono asia.
Luen paljon, mutta en ole mikään kirjallisuuden asiantuntija. Yksinkertaistettuna arvotan kirjan hyväksi, jos siinä ei ole itsetehosteista kikkailua ja sitä on helppo lukea, teksti on sujuvaa ja kirja herättää ajatuksia. Nämä kaikki kohdat täyttyvät Ystäväni Natalian kohdalla.
Tämä postaus ei siltikään ole kirja-arvio, tämä on analyysi siitä, mistä minun mielestäni kirja kertoo. Jätin tarkoituksella arviot lukematta, ja kirjoitin tämän tekstin ensin. Nyt kun luin muutamia, huomaan lukeneeni eri kirjaa kuin monet muut. Se lienee pelkästään hyvä juttu.
Ystäväni Natalia ei ole juonellinen tarina. Kertomus etenee kohtauksittain terapiaistunnosta toiseen, ja Natalian kirjoituksiin tai puheisiin niiden keskellä. Peitenimellä Natalia kutsutaan asiakasta, joka tulee terapeutin vastaaotolle seksuaalisten mielikuvien riivaamana. Tarinan kertoo (jos kertoo) omalaatuisen terapiamenetelmän, kerrostusterapian, kehittänyt sukupuolettomaksi jäävä terapeutti.
Sanoin alkuun, että kirjan aiheena on seksi, mutta huijasin. Lopulta kirja ei tunnu kertovan seksistä, ja Natalian elämää rajoittava ongelma eli seksin pakkomielteinen ajattelu tuntuu sivuseikalta. Onko se lopulta ongelma ollenkaan, vai onko se vain yhä yhteiskunnassamme sopimatonta, ja siksi Natalia kokee sen elämäänsä häiritsevänä?
Naisen halu on kirjassa (oletan että mitä suurimmalla tarkoituksella) kuvattu ongelmallisena. Voimakas ja jatkuva seksuaalinen halu naisessa on virhe. Kunnon nainenhan ei ajattele eikä halua seksiä – mutta lukijalle Natalian pakkomielteet ja fantasiat ovat melko tavallisen ja normaalin kuuloisia.
Fantasioiden ja pakkomielteiden lisäksi Natalian halu on tietysti uhkan käsittelyä: hän katsoo homopornoa, ja juuri uhan välttämisellä selitetään monien naisten viehtymystä miesten välistä seksiä esittävään pornoon. Selitys tuntuu yleistykseltä: vaikka uhka on todellinen, pelko ei ole.
Natalian ongelmat johtuvat totta kai lapsuudesta. Natalia rakasti isää ja tunsi mustasukkaisuutta isän ja äidin välisestä suhteesta, josta lapsi on aina väistämättä ulkopuolinen.
Eikä Natalia tietenkään, tietenkään nauti harrastamastaan seksistä vaikka hän on “valmis antamaan ruumiinsa kenelle hyvänsä, joka sitä keksi häneltä pyytää”.
Itse pidän ehkä eriskummallisimpana naisen seksuaalisuuteen liittyvänä käsityksenä sitä väitettä, jonka mukaan nainen hakee seksillä hyväksyntää. Siksi vain hyväksynnänhaluiset ja rakkaudenjanoiset naiset harrastavat irtoseksiä. Juuri tämän kysymyksen ympärillä kirja pyörii: kuka naisen halun määrittää? Saako nainen haluta – siis haluta pelkkää fyysistä seksiä, ei hyväksyntää, ei tunteita vaan seksiä?
Natalia haluaa, tai siis terapeutti kertoo Natalian haluavan, todistajan seksuaalisille kokemuksilleen. Terapeutti uskoo Natalian haluavan terapeutin kokevan ja “kokemuksellaan pyhittävän” hänen tarinansa. Miksi terapeutti uskoo Natalian tarvitsevan lupaa tai todistajaa, saati pyhittämistä?
Uskooko terapeutti, että Natalian halu on olemassa vain jos joku toinen sen määrittää? Onko naisella edes olemassa omaa seksuaalista halua, sitäkö tässä taas mietitään?
Onko terapeutilla ylipäätään pyrkimystä auttaa Nataliaa, vai haluaako hän vain todistaa kehittämänsä metodin toimivuuden? Kenestä terapiaprosessissa on kyse, ja mistä siinä on kyse?
Freudilainen näkemys siitä, että kaikessa on kyse seksistä, paitsi seksissä itsessään, jossa on kyse vallasta, on terapiaprosessissa tiiviisti läsnä. Terapeutti miettii, onko Natalia koskaan antautunut. Hän kokee, että ei saa otetta Nataliasta, valtaa tämän ylitse. Jostain syystä häntä häiritsee se, että Natalia ei antaudu, ei hänelle eikä niille miehille, joiden kanssa tämä harrastaa seksiä.
Viimeisellä sivulla selviää, mistä kirja kertoo. Ystäväni Natalia kertoo naisena olemisen vaikeudesta tässä maailmassa, siitä olemisesta ja haluamisesta, joka ei taivu freudilaisiin määrityksiin eikä patriarkaatin näkemyksiin: “Olit painajainen. Olit pitelemätön, olit sinä.”
Sain kirjan arvostelukappaleena Teos-kustantamosta.
P.S. Eivät kaikki tulkinnat toki olleet kaukana minun tulkinnastani. Esimerkiksi tässä arviossa on selvästi luettu samaa kirjaa kuin minä luin.
1 Pingback