Blogin kirjoittaminen on viime viikkoina jäänyt vähän vähemmälle, koska, no, olosuhteet. Tässä pieni kuulumisten päivitys näinä poikkeustila-aikoina.
Ensisijaisesti blogihiljaisuuteen on ollut syynä se, että minulla on ollut ihan jumalaton kiire. Perustin hiljattain yrityksen, ja duunia on riittänyt niin paljon, että firman perusjuttujen hoitaminen on jäänyt lapsipuolen asemaan (mitkä verkkosivut? mikä firman sähköposti?). Korona toi tullessaan vielä ylimääräisen kerroksen tekemistä, kun asiakkaat yhtäkkiä tarvitsivatkin normihommien lisäksi vielä epidemiaankin liittyvää viestintää. Pitkien koneella vietettyjen päivien jälkeen ei vain ole enää kiinnostanut kirjoittaa lisää tänne, vaikka aiheita ja kerrottavaa olisi hirmuisesti.
Lisäksi olen yrittänyt olla hieman tietoisempi siitä, mihin aikaa neljän seinän sisällä käytän, nyt kun se on pääasiallinen olemisen moodi sekä työssä että vapaalla. Sinänsä tämä social distancing ei ole minusta tuntunut hirmuisen ihmeelliseltä, kun muutenkin vietän paljon aikaa kotona ja ilman sosiaalisia kontakteja, mutta olen lukenut, käynyt kävelyillä monta kertaa päivässä ja piirtänyt (tsekkaapa Teristen kuviskerho), muiden puuhien lomassa.
Tuntuu, että koko lopputalvi (tai pitäisikö tätä sitten kutsua alkukevääksi kun talvi ei oikein ikinä kunnolla tullut!) on mennyt jonkinlaisessa poikkeustilassa ja muutoksessa. Oli yrityksen perustamista ja on ollut sairaasti töitä, sairastin pari viikkoa hirveää räkätautia, ja sitten alkoikin tämä koronahomma.
Treenaaminen on kaiken keskellä jäänyt ymmärrettävistä syistä toissijaiseksi puuhaksi. Vasta tällä viikolla aloin hiljalleen palailla treenien pariin: tein pari juoksulenkkiä, jumppasin kotona, ajoin fillarilla. Nyt odottelen kahvakuuliani saapuvaksi, että pääsen tekemään tehokkaampia lihaskuntojumppia.
Ensi viikko on varmaankin jo vähän iisimpi töiden kannalta (toivon ainakin), ja ehkä saan taas kaistanleveyttä päähän sitä varten, että kirjoittelisin tännekin. Sitä odotellessa kannattaa kuulumisia seurata enemmän Instagramin puolella!
Vastaa