Maastopyöräilyn aloittamisen kalteva pinta

Olen jo pitkään haaveillut maastopyöräilyn aloittamisesta ja maastopyörän ostamisesta. Olen kuitenkin venyttänyt haaveen toteuttamista, koska pelkään yhden asian johtavan toiseen.

Ensin hankin maastopyörän.*

Rällään sillä pari viikkoa lähipoluilla. Sitten tajuan, että hauskinta sillä olisi ajaa muualla kuin kodin lähellä. Nykyisen pikkukotteron kyytiin pyörä ei mahdu.

Eli täytyy ostaa uusi auto, mielellään pakettiauto.

Nyt pääsen ajamaan eri paikkoihin. Mutta maastopyöräily on mutaista puuhaa, joten pyörää täyty olla pesemässä koko ajan. Kerrostaloasunnon pienessä kylpyhuoneessa pyörän peseminen ei oikein onnistu, eikä olohuonetta viitsisi uhrata pyöränrassauspajaksi.

Eli täytyy muuttaa omakotitaloon.

Omakotitalossa asuminen pääkaupunkiseudulla on aivan törkeän kallista puuhaa, joten on joko ruvettava tienaamaan ihan helvetisti rahaa että voi ottaa puolen miljoonan lainan tai sitten muutettava jonnekin kehyskuntien tuolle puolen jossa tavan ihmisellä on varaa asua. Jos ottaa jättilainan, on tehtävä ihan jumalattomasti töitä, eikä jää aikaa maastopyöräilylle. Ja jos muuttaa kehyskuntien taakse, ei ole enää paljon töitä. (Mutta sitten tosin olisi paljon aikaa maastopyöräillä.)

Jne. jne.

Ja näin pieni viaton piipahdus pyöräkaupassa johtaa vähän isompiin hankintoihin Varokaa pyöräilyä, siitä innostuminen tosiaankin muuttaa koko elämän!

Engelbergissä kävin ajelemassa täysjousto-sähkömaasturilla. Sairaan hauska peli sekin! Lisää Sveitsin maastopyöräilykokemuksista tässä kirjoituksessa.

*Vitsit sikseen, maastopyörän hankkiminen on omassa uudessa harrastuksessani se tämänhetkinen suurin este. Rahat on, mutta varmuus siitä, millainen pyörä kannattaisi hankkia, vielä puuttuu. Täpäri vai jäykkäperä? Riittääkö alumiinirunkoinen vai pitäisikö investoida hiilikuituun? Minkä merkkinen? Ja kuinka hyvillä osilla? Saako valita hienon värin perusteella? Olen uponnut pyöränspeksaussuohon, jossa vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia on niin paljon, että toivon että joku tulee ja pelastaa.

// Kaltevia ja vähän tasaisempia pintoja Instagramissa: @lottapumpui //

Previous

Asioita jotka pitävät minut järjissäni

Next

Asioita joita sinulle ei kerrota uimisesta

3 Comments

  1. Asta

    Heh, keväällä hankin maastopyörän, pari viikkoa sitten ostin auton.. Omakotitaloa odotellessa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Powered by WordPress & Theme by Anders Norén