Ensin piti olla pyöreät pakarat ja näkyvät vatsalihakset, nyt pullea lompakko ja sijoitussuunnitelma. Säästämisestä on tullut muoti-ilmiö eikä se ole yksinomaan positiivinen asia.
Tekijä: Lotta Page 17 of 41
Yhteistyössä NUTS House
Uusien juttujen äärellä aika tuntuu menevän tosi nopeasti. Aloitin valmennuksen samaan aikaan helmikuussa kuin aloitin uudessa duunissa. Jälkimmäisessä pidettiin neljän kuukauden välitsekkaus hiljattain, ja tajusin konkreettisesti kuinka nopeasti kevät on mennyt. Yhtäältä tuntuu että vastahan tässä aloitettiin, toisaalta taas että tätähän on tehty jo ikuisuus. Samanlaisia fiiliksiä on ollut treenaamisenkin suhteen. Tavallaan tuntuu että ollaan vasta päästy vauhtiin, mutta samaan aikaan juoksemisesta ja treeneistä on tullut luonteva osa omaa arkea.
Kun on asiaa A, tekee mieli asiaa B. Tai toisin päin. Kun on paljon voimatreeniä, tekeekin mieli juosta pitkää matkaa. Ja kun on paljon kestävyystreeniä, ajatus ykkösvoimatreenistä alkaa tuntua ihanalta. Jos juoksee, tekee mieli ajaa fillarilla. Ja jos ajaa fillarilla, tekee mieli juosta. Jos on etelässä, hotsittaisikin olla pohjoisessa. Ja niin edelleen.
Kysymättä annettuja neuvoja, itsestäänselvää tai jopa virheellistä tietoa ja alistavaa kohtelua. Miten toimia, kun joutuu setäselittämisen kohteeksi?
Minulta kysytään paljon erilaisia asioita. Suosituksia sporttikelloista, vinkkejä kisoihin, elämänohjeita, mielipidettä jos sun vaikka mistä asiasta. Vastaan aina ilolla ja mielelläni, mutta yhteen kysymykseen on vaikea vastata: “Mitkä ovat parhaat lenkkarit?”
Kävin taannoin työkavereiden kanssa afterworkilla, ja tuli puhetta urheiluharrastuksista. Joku kysyi omasta juoksuharrastuksestani (jota voinee nyt nimittää jo harrastukseksi, kun olen kohta neljä kuukautta sitä tehnyt säännöllisesti, entisen sporadisen “juoksen kun huvittaa” -hölköttelyn sijaan) ja tavoitteistani. Sen enempää ajattelematta vastasin:
“Kyllä mä joskus aion satamailisen juosta.”
Minulla on käynnissä se perinteinen kesäloma-ahdistus, joka iskee kun tajuaa että lomaa oikeasti on tulossa, mutta suunnitelmia tai seuraa ei ole. Tältä haluaisin kesäni näyttävän, jos saisin kaiken mitä haluan:
Valmistaudu mutta älä liikaa, muista hätävara-Snickers, valitse rintaliivit ja oluet oikein sekä muut tärppini NUTS Karhunkierroksen 55 kilometrin kisaan.
Pääosin olen oikein tyytyväinen siihen millainen olen, mutta yhdessä asiassa en: haluaisin olla viherpeukalo. Voiko kasvi-ihmiseksi tulla? Vai onko jossain kosmisessa osaamisjaossa päätetty, että tuon ihmisen ympärillä kaikki vihreä kuihtuu enintään viikossa?
Minulla on ollut hieman vaikeaa viime aikoina. Tai siis oikeastaan vaikeudet johtuvat siitä, että ei ole ollut laisinkaan vaikeaa. Irtoaako tyytyväisestä ihmisestä mitään kiinnostavaa?